Satunnaiset kuvat

rytmiharjoitusta/kuva Teppo Turpeinen

Uusimmat

Blogin arkisto

167 Perussuomalaiset 30%

Lauantai 15.6.2019 klo 20:16 - yrjöpoeka

Otsikko on enemmän kuin raflaava, mutta se voi olla todellisuutta hyvin pian. Samoin voi olla todellisuutta se, ettei nyt syntynyt hallitus ehdi edes oksentaa, kun edessä ovat uudet vaalit. Miksi kirjoitan näin, kysyy nyt moni lukijani? Syy on perussuomalaisten kammoamassa vihervasemmistossa. Erityisesti tämä kulunut päivä teki sen. Vihreät uudistivat puoluejohtoaan ja siellä uhottiin jotakin sellaista, joka nosti punan myös minun otsalleni.

Olen pitänyt kulunutta vaalikautta huonona työttömien ja huono-osaisten kohtelussa ja kurmottamisessa. Samoin siinä, että Sipilän hallitus korosti kaikessa omistavan yläluokan asemaa. Kaikki helpotukset suunnattiin sinne. Toivomuksena oli tietysti se, rikkaat muistaisivat kohtuuden. Jokainen tietää sen, että kun annat pirulle pikkusormen se vie koko käden. Näin kävi Sipilän johdolla. Jokainen myös tietää, että se kurmotettu kansa iski takaisn äänestyskopissa. Valtaan nousivat inhat vihervasemmistolaiset. Tänään vihreiden uho nousi esille ja se tuo liikettä seuraavaan galluppiin. Onko se heti 30% perussuomalaisille tai hieman vähemmän. Mutta nousu on edessä.

Pekka Haavisto ja Ville Niinistö aloittivat sellaisen uhon, ettei se jää vastaamatta. He aikovat muuttaa radikaalisti ulkopoliittista linjaa verrattuna Timo Soinin tekemään työhön. Samoin heillä oli runsaasti sanomista Jussi Niinistön puolustusministerinä tekemiin linjauksiin. Mikäli oikein ymmärsin, vihreiden linjaukset ovat suuntautumassa yksin ja ainoastaan Afrikkaan. Kaikkinainen suuntautuminen länteen lopetetaan. Mikäli ymmärrän, jatkoa on tulossa ja seuraava kohde on suuntautuminen itään. Vihreiden johtajien mukaan Timo Soini on lietsonut konflikteja ja loukannut naisten oikeuksia.

Tämä päivä on otettu perussuomalaisten parissa kiitoksella vastaan. Perkeleitä kuulen jo korvissani, vaikka ei ole mitään nettiyhteyttä. Toisaalta kuulen kiitosta siitä, että vihereät tekevät niinkuin sen ounasteltiin tekevän. Heillä on halu jatkaa Tarja Halosen ja Erkki Tuomiojan linjalla. Syleillä maailmaa ja eristää Suomi lännestä. Heillä on halu unohtaa mitä ympärillämme tapahtuu ja uskoa rauhankyyhkysiin. Erityisesti Venäjän hyvään tahtoon ja sen rauhan aseisiin

Minä olen pitänyt viime hallituskaudella vain siitä, että Jussi Niinistö oli puolustusministerinä ja Timo Soini ulkoministerinä. Heillä oli vahva tahto viedä Suomea tiiviimpään yhteistyöhön lännen kanssa. He pystyivät näkemään mikä odottaa Venäjän naapurina, jos emme itse huolehdi paremmasta puolustuskyvystä. Omat voimavaramme eivät riitä ja siksi tarvitaan sellaista voimaa, jota Venäjä kunnioittaa. Jokaisen tulisi huomata, että Venäjä kiusaa vain niille valtioille, jotka eivät kuulu Natoon. NATO on se voima, jota Venäjä kunnioittaa. Siksi viime kauden ulkoministerin ja puolustusministerin toimet ovat ansainneet minun jakamattoman kunnioitukseni.

Nyky perussuomalaiset ovat suuttuneet henkilöön Timo Soini. Jussi Niinistö on heidän arvostuksessaan ykkönen. Kun vihreät ilmoittavat haluavansa tehdä selvän suunnanmuutoksen Afrikkaan, he kaivavat verta nenästään. Suoremmin sanoen, seuraava galluppi lyö hallitusta pataan. Uskon myös rammaksi ammutun keskustan sisältä löytyvän sellaisia voimia, joille tämänkaltainen suunnanmuutos on myrkkyä.

Uusi puheenjohtaja Maria Ohisalo uhosi nostavansa vihreät suurimmaksi puolueeksi. Minä voin kertoa hänelle, että se juna meni jo. Matias Turkkila suunnittelee kampanjaa tuleviin vaaleihin. Työmies Putkonen tiedoitustilaisuutta.

Avainsanat: perussuomalaiset30%, vihervasemmistovoimissaan, suomisuuntautuuafrikkaan, nato, uudeteduskuntavaalit, matiasturkkila, työmiesputkonen