Satunnaiset kuvat

Taimenen väsytys 1

Uusimmat

Blogin arkisto

172 Turvallista juhannusta!

Perjantai 21.6.2019 klo 17:50 - yrjöpoeka

Virsuniemi_9.6.2019_II.JPG

Sain äskettäin kysmyksen siitä, mitä aion tehdä juhannuksena. Juhannus rentoudessa tehty kysymys oli kohdillaan, koska minun piti kertoa ääneen juhannuksen viettoni ja pysähtyä sen äärelle.

Tänään olen joutunut kulkemaan maakunnan sisäisellä matkalla. Kotona odotti sitten valtaisa vesisade ja se helpotti juhannuksen vieton omaksumista. Juhannuksena joko sataa lunta ja on arktinen kylmnyys. Toinen vaihtoehto on jatkuva sade. Kolmas vaihtoehto johon lukitsen vastaukseni on ukkosmyrsky. Juuri äsken jytisi oikein kunnolla ja vesio lensi laattana katolta. Tätä riemua on luvattu koko juhannuksen ajaksi.

Vastaan kysYmykseen nyt niin, että vietän juhannuksen kotona. Vaimoni ja koirani kanssa. Lippu salkoon ja lämmitämme juhannussaunan. Juhannus on toisaalta koruton, muitta toisaalta lämpöä täynnä. Yhdessä oloa ja on aikaa tehdä hyvää ruokaa ja seurustella. 41-yhteisen vuoden jälkeenkin on syytä seurustella ja purpattaa. Siitä on minun juhannukseni tehty. Tuoretta vastaa unohtamatta.

Toivotan kaikille seuraajilleni turvallista juhannusta. Rankasta vesisateesat on nyt hyötyä. Vähemmän vaaroja ja enemmän yhdessä oloa.

Nautitaan kesästä ja hyttysistä!

Avainsanat: turvallinenjuhannus, juhannusaatto, yhdessäoloa

195 Syysahvenia jallittamassa

Torstai 12.10.2017 klo 9:25 - yrjöpoeka

Tämän viikonlopun saan viettää hyvien kalakaverien seurassa. Tarkoituksena on etsiä syysahvenia onkimalla. Kesän jälkeen suuret syysahvenet ovat pulskia ja hyvinsyöneitä. Vesi herahtaa jo kielelle kun ajattelee suuria ahvenia paistinpannulla tirisemässä.

Tämä viikonloppu on samalla kesäkalastuskauden päätös kalakavereiden kanssa. Yksikseni kuljen vielä purojenvarsilla harjuksia etsimässä ja myös ahvenia aion etsiä niin pitkään kuin sulaa vettä on. Tämän viikonlopun aikana muistelemme mennyttä kesää kalastuksen osalta. Samalla voimme antaa myös arvosanoja maailman muille tapahtumille.

Saunominen on yksi mieliharrastuksistamme ja uskon saunan kiukaan pysyvän kaksi vuorokautta kuumana. Hyvän ruoan ystävinä katsomme mitä hyvää kukin on viikonlopulle miettinyt valmistavansa. Jos emme saa ahvenia, syömme hyvää paistia ja nautimme kylmasavukalasta. Kylmäsavukaappi on sauhunnut viimepäivinä siihen malliin, että leivälle löytyy nyt muuta kuin makkaraa. Hyvää grillimakkaraa emme toki unohda. Uskon meillä olevan aikaa istua myös nuotiolla.

Toivottavasti säätila oli vähemmän sateeton, kuin ovat olleet menneet kaksi viikkoa. Tällaista alla olevaa keliä minä kaipaisin.

hpim2559.jpg1.jpg
Syyskuva kalapaikalta

Hyvässä lykyssä sieltä voi saada joitakin mureita ahvenia. Nämä on saatu juuri sieltä.

HPIM4298.JPG
Mureita paistikkaita

Jotakin tällaista etsimme. Viikonloppu on omistettu ahvenille ja hyville kalakavereille.

Avainsanat: syysahventennarraaminen, jigikalastus, paistinahvenet, kalastuskaudenpäätös, yhdessäolo

081 Onko kaikki ohi vai onko toivo olemassa

Tiistai 30.12.2014 klo 16:27 - yrjöpoeka

Joulua odoteltiin useissa muissakin kodeissa, kuin meillä. Nyt joulu on takanapäin ja uusi joulu kaukana edessäpäin. Kuulin joulun jälkeen sanonnan, että nyt on kaikki toivo mennyt. Sanoja kertoi uuden joulun olevan niin kaukana, ettei kukaan tiedä onko enää silloin olemassa. Onneksi ihminen on varustettu sellaisella sisäisellä kellolla, että joulun jälkeen alkaa valon odotus. Valon lisääntyminen puolestaan laittaa jokaisen pohjoisen asukkaan odottamaan kevättä ja juhannusta.

Joulu oli omalla kohdalla sikäli erikoinen, että toisen kerran avioliittomme aikana olimme vaimon kanssa jouluaaton kahdestaan. On tunnustettava, että illan aikana molemmat huokailivat lasten äänien puutetta. Onneksi joulupäivän aamuna kaksi iloista pientä tyttöä, Ilona ja Aliisa ryntäsivät äitinsä kanssa mummolaan. Isä tuli vasta tapaninpäivän aikana. Ehdittiin hyvin nauttia joulusta ja yhdessäolosta. Lasten elämää seuratessa on aina toivoa tulevasta. Samoin uudesta joulusta.

Loppuvuoden aikana kohdalleni tuli melkoista julkista sanailua ja pyöritystä. Sivusta seuranneet eivät oikein pysyneet mukana kaikissa juonen käänteissä. Sain sanoa useaan kertaan kyselijöille, että tämä kuuluu politiikkaan ja sitä usein kutsutaan myös demokratiaksi. Läheisimmät sanoivat jo suoraan, että minun olisi syytä jättää tällainen demokratia. Olen vuosikymmenten aikana tottunut kovaan henkiseen epämukavuuteen ja usein olen parhaimmillani juuri silloin.

Itseäni on häirinnyt tämän pyörityksen aikana se, että useilla puolueen toimijoilla on vaikeuksia tehdä päätöksiä. Minkäänlaisia päätöksiä. Kaikkein huonoimpana olen kokenut, ettei puhelinviesteihin ja sähköposteihin edes viitsitä vastata. Useista pyynnöistäni huolimatta. Tuntuu ajoittain siltä, että odotetaan ja annetaan ajan kulua. Juuri nyt kuuntelen kirjoittaessani uutisia ja uusinta galluptulosta. Ei ihmetytä tulos perussuomalaisten osalta. Sitä saa mitä tilaa.

Kaikki mahdollinen hyvä on edelleen olemassa. Viime vaalien alla puhuttiin paljon EU:sta ja Kreikasta. Samat uutiset ovat edelleen vahvoina ja yhtä tuoreina juuri nyt. Mitä tällä mahdollisuudella voidaan tehdä, jos kenttätyöntekijöiltä ollaan paljoa vailla, muttei vastata kyselyihin? Hallitus on tehnyt kaikkensa antaakseen aseita käsiin oppositiolle. Keskustan vanhat muumiot ovat tekemässä paluutaan ministereiksi ja vastuun kantajiksi. Juuri ne edellisen jytkyn aikaansaaneet vaalirahoittajat ja lautataapeleiden haltijat.

Onko kaikki ohi, vai onko vielä toivoa?

Eväitä toivoon on.

Mikä herättää toivon?

Avainsanat: jouluyhdessäolonjuhla, juhannusvalonjuhla, keskustanvaalirahoitussoppa

055 Kesätauko meni...

Keskiviikko 15.8.2012 klo 14:21 - yrjöpoeka

Tauko teki hyvää niin itselle kuin vaimollekin. Pitkästä aikaa yhteinen loma, jokia kesti yhdeksän (9) päivää. Loma kului pohjoisen tiestöllä ja Tenolla. Aika meni todella nopeasti, juuri kun aloimme siitä nauttimaan, piti koota kamppeet kasaan ja kotiin. Koiramme Inka oli matkakumppanimme ja oli hyvä sellainen. Autossa rauhallinen ja maastossa kaivoi ja tonki kaiken. Valitettavasti nyt ei ollut sopuli vuosi ja se jäi koiraltamme kokematta.

Liian harvoin olemme ehtineet viettämään yhteistä lomaa ja olemaan pelkästään kahden poissa kotoa. Nyt odotamme seuraavaa kesää ja sen mahdollisuuksia. Lomaa tulemme pitämään yhdessä, tämä antoi voimaa tulevaan.

Tenolla lohi oli yhtä nirso ottamaan perhoon kuin ennekin. Sain heitellä rauhassa viimeiseen yöhön asti. Olimme sopineet vaimoni kanssa lähtöaikataulun sunnuntai aamulle kello 10:si. Lupasin kalastaa vain aamukolmeen saakka ja se lupaus piti. Tulos oli muuta kuin odotin ja itku ei ollut kaukana.

Kävin huollattamassa perhokelojani alan ammattimiehellä ja luulin, että nyt on kaikki kunnossa. Samoin luuli huoltomieskin, Antti Sorro. Kumpikaan meistä ei ottanut sitä mahdollisuutta huomioon, että kelassa olevissa osissa voisi todella olla jokin vialla. Se ilmeni pahimmalla mahdollisella tavalla, kuten allaolevasta kuvasta näkyy. Nykyaikisen kelan sisäosat ovat vesitiiviitä ja ne ovat huoltovapaita. Nyt käyttämästäni kelasta meni laakeri ja siihen on tulossa uusi. Kela on myynnissä sen jälkeen halvalla!

Olin kalastanut yhtä suvantoaluetta useampana päivänä ja tiesin, missä kalat pitivät omaa pesämonttuaan. Viimeisenä yönä isomus siirtyi montustaan venemiehen ansiosta ja oli äkäinen siitä. Sain tarjottua sille perhoni ja isomus otti. Otin jälkeen tapahtui se, mitä kuka perhomies ei haluaisi kokea. Kela otti ylikierroksia ja teki siimasotkun rullalle. Kala lähti liikkeelle ja koska se ei saanut enää siimaa, se suuttui. Mikään ei kestä ison kalan lähtöä ja ei kestänyt nytkään. Vapa oli solmulla ja lopulta peruke paukahti poikki.

Epäusko tapahtunutta kohtaan sai suustani kuulumaan muutaman valikoidun sanasen. Lapoin siiman käsin rannalle ja tuijotin kelan siimasotkua. Itku ei ollut kaukana...

Kello oli 01.35. Kokosin tovin rannalla itseäni ja kokosin rojut reppuun. Kela sotkuineen on edelleenkin siinä kunnossa, missä sen kokosin pussiin. Olin majalla hieman ennen lupaamaani kello aamu kolmea. Tunnekuohusta huolimatta sain nukutuksi riittävästi ja lähdimme matkalle sovittuna aikana. Tapahtunutta on nyt pohdittu muutaman kalastajan kanssa, joilla on myös ollut samanlaisia kokemuksia lohen kalastuksen parista. Lohdutus ei paljon auta, kun siiman päässä on ollut elämäni kala.

Oma arvioni lohen koosta oli +20.

Kaikesta huolimatta reissu oli antoisa ja aion tehdä uusia kelahankintoja ensikesää varten.

kuva0140.jpg
Tämä oli tulos.

Avainsanat: yhteinenloma, yhdessäolo, tenonlohi, isomus, ylikierrokset, elämänikala, uusikela

052 Erään tarinan loppu

Tiistai 6.4.2010 klo 19:00 - yrjöpoeka

Yleisradion pitkäaikainen toimittaja ja maakuntaradion päällikkö Jura Tarvasaho on kuollut. Hän menehtyi sairauden jälkeen 1.4.2010.

Tämä lause pysäytti tänään ja toi mieleen paljon muistoja menneiltä vuosilta. Jura Tarvasaho oli Kaikille Kainuun radion suositun ”vartti” ohjelman vetäjä ja hän otti erityisesti viimeisinä vuosina päivän puheenaiheiksi kainuulaisia koskettavia asioita. Vartti ohjelmalla oli erittäin runsas kuuntelija verkosto ja ohjelmalla oli paljon vakio keskustelijoita. Itse oli mukana hyvin pitkän ajan ja tulin viimeisinä vuosina tuntemaan Jura Tarvasahon myös henkilökohtaisesti. Hän oli hyvin joviaali persoona ja hänellä oli myös erittäin hyvä tuntemus kainuulaisesta elämänmuodosta. Juuri sen takia hänen toimittamansa ”vartti” ohjelma sai kuuntelijoiden varauksettoman tuen. Paljon oli myös sellaisia kuuntelijoita, jotka eivät koskaan aikoneet kuunnella mokomaa hömppää, mutta tiesivät erittäin hyvin mistä oli puhuttu. Ohjelman aiheet olivat ajankohtaisia, koskettivat Kainuun ihmisiä ja ohjelman kommentoijat olivat myös alueen väestöä. Siksi ”vartista” tuli radion suosituin ohjelma ja aiheista puhuttiin paljon myös jälkeenpäin. Vakio soittajille syntyi toimittajan kanssa erittäin hyvä yhteistyö ja se helpotti keskustelua erittäin paljon.

2008 vuoden lopulla ”vartti” sitten aivan mitään ilmoittamatta lopetettiin ja se aiheutti kansalaisissa suuren surun ja melkein kapinaa puuhattiin. Tosi asia on kuitenkin, että ”vartti” oli nimenomaan Jura Tarvasahon tuote ja muut eivät sitä osanneet tuottaa. Suuri joukko kainuulaisia jäi kaipaamaan ohjelmaa ja Jura Tarvasahon rauhallista ääntä.

Jura Tarvasaho oli erittäin suuri Kainuulaisen ruoan ystävä ja hänellä riitti sille aina aikaa. Häntä kiinnosti aina kuulla, miten eri tavoilla sama ruoka voidaan valmistaa.

Toivon hänelle leppeitä tuulia suurella järvellä. R.I.P

 

Tänään on monin tavoin murheellinen päivä myös omassa elämässä, mutta se on elettävä ja yritettävä kestää. Ihmiselle on hyväksi, että ympärillä on oma perhe ja hyviä ystäviä. Näiden avulla huomista on helpompi odottaa.

Avainsanat: rip, yleisradio, maakuntaradio, juratarvasaho, yhdessäolo

051 Elämä on..

Maanantai 5.4.2010 klo 21:31 - yrjöpoeka

Eilen illalla poikani sairastui ja nyt tilanne on sellainen, että muut jutut eivät paljoa paina. Tänään oli muutakin juttua Kajaanissa ja koko ajan olo oli kuin tulisilla hiilillä, odottelin tietoa vaimoltani missä mennään. Nyt tilanne on kohtuudella hallinnassa, no miten sen nyt ottaa? Huoli kasvaa joka tapauksessa ja tuntui todella surkealta jättää poika letkujen sekaan.

Yöllä nukkumiset jäivät todella vähiin, samoin kävi vaimolla. Suru ja huoli ovat yhteisiä ja nyt on saatava kunnon yöunet, huomenna jatkuu arki ja siinä on ihmisen jaksettava. Viime päivien mekkalointi saa jäädä toisten kommentoitavaksi, keskityn nyt oman perheeni hyvinvointiin.

Jotakin mietteitä voi tulla maailmanmenosta, se jää nyt nähtäväksi.

Avainsanat: tuberosisclerosis, yhdessäolo

049 Hyvää pääsiäistä kaikille

Perjantai 2.4.2010 klo 22:22 - yrjöpoeka

Nyt on aika jokaisen rauhoittua ja olla yhdessä oman perheen kanssa. Koko pitkäperjantai on ollut yhdessä oloa oman vaimon kanssa ja olemme nauttineet kevään tulosta. Koko päivä on mennyt lumen siirrossa, talon katolta vyöryi tonneittain lunta. Siirsimme lumia ovien edestä ja samoin polannetta piha alueelta. Mukavan leppoisa lämmin kevät ilma ja lintujen meteli ruokintapaikan ympärillä on ollut sitä mitä jokainen pitkän talven jälkeen kaipaa. Olemisen sietämätöntä keveyttä, on joku sanonut ja se pitää paikkansa!

Kiivaan viikon jälkeen olen saanut nauttia rauhasta, yhdessäolosta ja hyvästä ruoasta. Huomenna lähdemme hakemaan poikani ja menemme viettämään päivän tyttäremme kotiin. Ukin ja mummon silmäterä odottaa siellä malttamattomana, on taas hyvä tavata ja kuunnella sitä juttujen määrää.

Puhelin on rauhoittunut viikon mylläkän jälkeen ja se on hyvä! Kärsimysnäytelmää voidaan jatkaa taas tulevalla viikolla. Nyt on aika jatkaa yhdessä oloa ja viettää keväinen pääsiäinen.

Toivotan kaikille oikein Hyvää pääsiäistä! Antakaa aikaa toisillenne!

Raisalle ja Feetulle sinne Tampereelle, pitäkää huolta toisistanne :))

Avainsanat: pitkäperjantai, kärsimysnäytelmä, yhdessäolo, rakastaminen

004 Pakkasen pauketta

Torstai 7.1.2010 klo 16:52 - yrjöpoeka

Tiistaina oli mahdollisuus saada Ilona loppuviikoksi mummolaan ja niinpä kävin mutkan Kajaanissa. Pakkanen hellitti päivän mittaan -17 ja sen mukana tuli todella kova lumituisku. Lumi lensi kovalla pohjoistuulella vaakatasossa, liikenne oli todella rauhallista. Kukaan ei yrittänyt ohitella, koska mitään näkyväisyyttä ei ollut. Mummolaan päästiin perille ja juttua on siitä lähtien piisannut. Loppiainen oli oikein mukavaa yhdessä oloa ja keli ei haitannut ulkona käyntiä. Kävimme luistelemassa koulun kentällä ja sen jälkeen maistui kuuma kaakao hyvälle.

Tänään on pakkanen ollut jo aika kova, vaihtelee -32 -35 välillä. Pirtin uuni on lämmin ja sisällä tarkenee hyvin. Pieniä leipomuksia välillä ja tietysti joitakin sopivia leikkejä, ei liian vaativia ukille. Pakkasesta huolimatta käväisimme Ilonan kanssa kuntakeskuksessa asioilla ja nyt odotellaan mummoa töistä. Lämmitetään sauna ja tänään on vuorossa tukanleikkuu ilta, mummo tuo saksit ja koneet työpaikalta. Sitten ollaan taas siistejä ja myös pipo sopii päähän paremmin.

Kansalaisten maksukykyä tullaan taas tulevaisuudessa koettelemaan, Yle-maksu on siitä hyvä osoitus. Jokainen kansalainen aiotaan laittaa ja myös laitetaan maksamaan tyhjästä. Sitä olen kummeksunut kuinka yritykset maksavat myös samaa maksua, vaikka yrityksissä ei voi katsella televisiota, kun siellä tehdään töitä. Samoin kaikki ne ihmisryhmät, joilla ei ole edes koskaan ollutkaan televisiota. Maksu leivotaan media maksu nimikkeen alle, eli sillä sitten peritään myös tietokoneen käytöstä uutta maksua. Nyt jo jokainen koneen käyttäjä joutuu maksamaan operaattoreille sikamaisia maksuja ja nyt vielä YLE tulee samalle rahapussille. Kaiken lisäksi on todella mahdollista, että maksu nostetaan todella korkeaksi, jotta ylipöhöttynyt entinen valtion suojatyöpaikka saa pidettyä tyhjänä kolisevat kulissit pystyssä. Kohta on kansalaisten aika nousta kapinoimaan ja en tiedä riittääkö siinä enää entiseen tapaan aidanseipäät?

Sitä paitsi näihin tarvitaan vielä täytettä, eli lisää rahaa. Kaiken maailman nuorisosäätiöitä on kehitelty kuppaamaan kansalaisten veroeuroja. Kaiken huipuksi kohta on uudet vaalit ja nämä samat veikkoset menevät sinne uudelleen. Maan tavalla on ilmeisesti vuosikymmeniä ollut myös kansalaisten, eli äänestäjien kannatus.

Onneksi pakkanen paukkuu ja luonto putsaa itseään. Ihmisreppanalla on siinä sivussa pieni rooli, saa pelotella muita kaikenlaisilla uhkatekijöillä. Saa nähdä milloin minun uunin lämmitystä tulee valvomaan joku viherpiipertäjien valvontakomissio. Tämä kylmä keli tekee hyvää, niiden on pysyteltävä hyvin lämmitetyissä kaupunkikodeissaan. Toisin sanoen hiukkasia nousee vielä pakkas taivaalle ylävesillä!

Avainsanat: yhdessäolo, mediamaksu, kapina, vaalirahoitus, ilmastonmuutos, valvontakomissio

001 Hyvää alkanutta vuotta!

Perjantai 1.1.2010 klo 19:12 - yrjöpoeka

Eilinen päivä ja ilta menivät vaimon kanssa aivan kahden. Avioliiton aikana tämä oli ensimmäinen uusivuosi kahden. Mukavaa oli viettää päivä yhdessä, kävimme syömässä ulkona, Kuusamossa. Ilta meni televisiota katsellen ja keskusteluja hallitsi viimeisen päivän murheellinen ampumistapaus Espoossa. Ennen ihmiset tekivät itsemurhan yksikseen, mutta nyt ollaan menossa joukkoitsemurhan suuntaan. Halutaan teosta mahdollisimman julkinen ja näkyvä. Vakio selittäjien kuoro ilmestyi samoja latteuksia kertomaan uutislähetyksiin ja sama tuntui olevan lääke kaikilla tähän vaivaan. Yksityisten ihmisten hallussa on liikaa aseita ja ne pitäisi kieltää kokonaan. Euroopan yhdentymisen kautta rajojen vartiointi tapahtuu Euroopan ulkorajoilla ja sisärajoilla ei juuri ole valvontaa. Jugoslavian hajoamisen seurauksena Euroopassa tulvii hyvin paljon aseita, jotka eivät ole viranomaisten kansioissa. Tänä päivänä aseen saanti on rikollisille erittäin helppoa, rajoitukset eivät niitä tule poistamaan. On tietysti hyvä ministereille, kun saavat jotakin sanottua. Ministereiden löpinät eivät auta uhreja ja omaisia.

Tasavallan päämies otti tänään kantaa lainsäädäntö työhön. Minun mielestäni presidentti otti kantaa sellaiseen asiaan, joka ei hänelle kuulu. Nyt kun hän on sanonut ääneen oman mielipiteensä, se tulee ohjaamaan vaaleilla valitun eduskunnan työtä. Lainsäädäntö Suomessa kuuluu vain ja ainoastaan eduskunnalle ja tämänpäiväinen ei lisännyt tasavallan päämiehen arvonantoa. Ilmasto ja monikulttuurisuus tuntuvat olevan paljon tärkeämpiä, kuin huoli oman maan kansalaisista.

Luulin hengitys vaikeuksien jo helpottavan, mutta tänään oli lähellä, että pitääkö lähteä käymään terveyskeskuksessa. Lähdin puolenpäivän tienoissa ulkoilemaan ja heti tuntui sille, että hengitys vinkuu ja ahdistaa. Sitä se todella oli, pihinää. Nyt ei näytä oikein hyvältä, eilen ja tänään on ääni ollut todella vaisu. Välillä ääni todella katoaa, kun yrittää puhua.

Tänään on televisiossa todella paljon urheilua, mäkihyppyä ja hiihtoa. Hyvää vaimoni tekemää ruokaa ja pirtin uuni on lämmitetty. Mikäpä on ihmisen ollessa, tästä on hyvä jatkaa tätä uutta vuotta 2010!

Avainsanat: yhdessäolo, joukkoitsemurha, yhteiskunta, lainsäädäntö, monikulttuurisuus

218 Kuntoilu jatkuu lopultakin

Keskiviikko 30.12.2009 klo 16:09 - yrjöpoeka

Eilinen ja tämä päivä on mennyt kokonaan kuntoilun parissa. Tänään sain tehtyä tehokkaan kolmen tunnin lumikenkäharjoituksen. Hengityselimet toimi jo aivan kohtuullisesti ja oli aikakin, kunto on laskenut kuukaudessa rapakuntoon. Lihaksisto nautti rasituksesta, monen kuntoilijan tuntema euforinen olo vallitsee. Tämä tekee ihmiselle hyvää, vuodenvaihde on pyhitettävä palauttavaan kuntoiluun. Pakkanen ei tee haittaa, olen vuosien varrella tottunut ulkoilemaan kelissä kuin kelissä.

Pitkäaikainen tuttavani, Kopsalan vaari, soitti eilen pitkästä aikaa ja oli todella mukava rupatella hänen kanssaan. Juuri hän sai minut lähtemään mukaan viime vaaleihin. 80 vuoden ikäisenä ja suurella elämänkokemuksellaan, hän on luottanut ja tukenut minua poika poloista. Vaari sai minut lopettamaan yksin hiihtelyn ja palaamaan luottamustehtäviin. Vaari itse toimi aikoinaan vuosikymmeniä erilaisissa luottamustehtävissä, hänellä oli työkenttänä koko maa. Opin jo silloin tuntemaan hänet pintapuolisesti, mutta nyt viimeisen vuosikymmenen aikaan olen saanut tutustua häneen paremmin. Arvostan hänen ystävyyttään erittäin paljon.

Vuodenvaihteen jälkeen, 3.1, alkaa sitten arki ja kokoukset. Ensimmäisenä on vuorossa perussuomalaisten uuden piiritoimikunnan kokous Kontiomäellä. Parin viikon tauko on ollut hyväksi ja kuntoilun jälkeen jaksaa paremmin maakunnan pitkät etäisyydet. Valitettavasti maakunta on sellainen, että kokoukset ovat aina toisella laidalla. Väestön suurin keskittymä on maakunnan eteläosissa ja se pitää hyväksyä.

Nyt valmistaudun saunan lämmitykseen ja vaimon tuloon töistä.

Avainsanat: yleinen, liikunta, ystävyys, luottamustehtävä, yhdessäolo

216 Joulua pukkaa

Torstai 24.12.2009 klo 10:26 - yrjöpoeka

Nyt on aika hiljentyä Jouluun ja antaa aikaa itselle ja läheisille. Toivottavasti olen ollut kilttinä, että pukki toisi lahjoja, jäänee nähtäväksi?

Eilen oli todella talvinen ajokeli, juna oli myöhässä ja jouduin vielä ajamaan mutkan Kajaanin rautatie asemalle. Jatkoyhteydet eivät toimineet ja oma auto toimi, joten ajelin jouluajoja tuiskun keskellä.

Toivottavasti kinkkua riittää jokaiselle ja lunta on ainakin jouluisia hiihtoja varten.

Toivotan kaikille sivustoani seuranneille oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua!

hpim3500.jpg

Avainsanat: joulu, yhdessäolo

211 Hieman helpottaa

Sunnuntai 13.12.2009 klo 17:07 - yrjöpoeka

Tänään on hieman parempi päivä, yö ei enää ollut niin yskäinen ja kuumetta ei enää ole. Yskä tulee silti vielä kohtauksenomaisesti ja sen jälkeen on hiki ja kurkku todella kipeä. Eiköhän se ala tästä helpottumaan ja huomenna on tiedossa Kainuun maakuntavaltuuston kokous Kajaanissa.

Asia lista kokouksessa ei ole pitkä, mutta luulen kokouksen venyvän taas muutaman puheripulitaudin omaavan takia. Seuraavan vuoden talousarvio on kokouksen tärkein asia ja on mielenkiintoista nähdä, kuinka käy sosiaali- ja terveystoimen esittämien lisävirkojen ja toimien kanssa. Lisääntyvän palvelutarpeen takia sote-lautakunta esittää uusia käsiä nimenomaan tekijä puolelle. Vaaleissa annettiin paljon lupauksia ja nyt ne lupaukset pitäisi jokaisen lunastaa. Todennäköisesti alkaa messu siitä, että liikaa on virkoja ja toimia ja pienemmällä väkimäärällä saisi paremman tuloksen. Jää nähtäväksi, mitä huominen tuo tullessaan.

Pakkanen on kiristynyt hiljalleen ja on nyt -20. Nyt on loistava keli tehdä jäälyhtyjä joulun ajaksi, muutama valmistui jo tänään ja lisää tulee. Joulunaika on pimeydestä huolimatta mukavaa aikaa, on aikaa perheelle ja koko perhe on taas koossa. Muutama päivä yhdessäolon ahtautta ja pitkä talvi jatkuu kahdestaan kotosalla. Kaiken lisäksi kokouksissa on tauko, kestää muutaman viikon ja se on hyvä asia.

Kun vain pääsisi hiihtelemään pian tuonne metsän siimekseen, nyt on vain odoteltava, että elimistö on valmis harjoitteluun. Talvi on niin pitkä, että varmasti ehdin vielä hiihdellä riittävästi.

Avainsanat: kainuunmaakuntavaltuusto, talousarvio, joulu, yhdessäolo