Satunnaiset kuvat

Rajakoulu

Uusimmat

Blogin arkisto

148 Katkeruus ja kauna liimana

Keskiviikko 22.5.2019 klo 12:52 - yrjöpoeka

En tiedä mitä viimeisen neljän vuoden aikana on tapahtunut, mutta suomalainen media on löytänyt toisensa. Kaikki ovat tänään yhtä mieltä siitä, että nyt ei onnistu mikään. Mikä on se asia joka on yhdistänyt median? Se on Antti Rinteen mahdollinen hallitus ja erityisesti käytävät hallitusneuvottelut. Mediat uutisoivat niinkuin vain niillä olisi oikeata tietoa siitä, mitä eri ryhmissä keskustellaan.

Olen kyllä antanut itseni ymmärtää, että neuvotteluista ei puhuta mitään ja vain keskustalle on annettu oikeus Sipilän suulla lepytellä kannattajiaan. Muutoin sieltä ei ole annettu mitään merkittävää tietoa. Siitä huolimatta tänäänkin YLE uutisoi näyttävästi, kuinka heillä olisi tietoa neuvotteleujen sisäpiiristä. YLE on lähtenyt samalle tielle kuin iltapäivälehdistö. Heillä on salaista tietoa salaislta syväkurkuilta. Minä en jaksa uskoa, että kesken olevista neuvotteluista yksikään puolue lähtisi kertoilemaan ulos mitään, koska se voi johtaa ulos hillotolpalta.

Minä en ymmärrä miksi media lietsoo kaunaa Antti Rinnettä kohtaan? Äänestäjät antoivat tuomion Juha Sipilälle ja se oli murskaava. Nyt kuulostaa siltä, että Sipilä oli parasta mitä Suomi ja äänestäjät ovat koskaan saaneet. Media ei ilmeisesti halua mitenkään ymmärtää mitä äänestäjät ovat tarkoittaneet hylättyään Sipilän ja keskustan. Media ei myöskään kuuntele, mitä keskustan kenttä juuri tällä hetkellä sanoo. Juuri tänään olen saanut lukea Maaseudun Tulevaisuuden artikkelin keskustan sisäpiiriläisten haastatteluista. Se on karua kertomaa. Keskustan kenttä haluaa eroon Sipilästä. Samoin sisäpiiri.

Yleensä vaalien jälkeen hallituksen muodostaja on saanut käydä valitsemiensa puolueiden kera hallitusneuvottelut. Neuvottelut ovat aina olleet puolueiden vällisiä. Siinä ei ole ollut mukana mediaa. Media on saanut tiedot neuvottelujen jälkeen ja silloin heillä on ollut varmat tiedot joita arvioida. Tänään media yrittää muodostaa kansalaisille kuvaa, jossa kaikki Antti Rinteen sanomiset saadaan näyttämään tosi oudoilta. Vaikka olen itse nähnyt ja kuullut hänen puheensa, media ja erityisesti YLE muodostaa kuvaa umpisurkeasta tollosta.

Paljon on puhuttu kansalaisten muuttuneesta puolueuskollisuudesta ja ääripäiden esiintulemisesta. Se on ollut vielä alkusoittoa. Media lyö tahtia ja haluaa vaikuttaa millainen ja keitä on Suomen tulevassa hallituksessa. Nyt aprikoidaan toimituksissa täyttä häkää, millaisia vaihtoehtoja on tulossa. Kuka lähtisi muodostamaan hallitusta kun Rinteen touhusta ei tule mitään. Media on kaikenlisäksi lietsomassa kuvaa, jossa hallituksen tärkein tehtävä on leikata köyhiltä ja kipeiltä. Lisäksi media rummuttaa siitä, kuinka kaikkia julkisia palveluja on leikattava, koska siihen ei "meillä" ole varaa. Media on takertunut jo lujasti Jussi Halla-ahon lanseeraamaan lauseeseen, ”työttömyys- ja sosiaalietuudet ovat luksusta”.

Vaaleissa kanasalaisilla oli sanomista juuri tästä. Hallitusta muodostavat puolueet saivat vaalivoiton. No, pois lukien keskusta. Toki se näyttää ja kuulostaa aika kornilta, kun viimekauden suuri leikkaaja ja kurmottaja Sipilä on neuvotteluissa mukana. Olisiko juuri niin, että media saa ”sisäpiiritietoja” juuri Sipilältä? Häneltä se kyllä onnistuu, kun lukee juttua vaikkapa tästä.

Katkeruus ja kauna yhdistävät. Sipilää ja mediaa.

Avainsanat: katkeruusjakauna, yle, anttirinne, syväkurkku, juhasipilä

147 Hyödylliset idiootit

Maanantai 20.5.2019 klo 16:27 - yrjöpoeka

Neuvostoliitto tarvitsi aikoinaan Suomesta hyödyllisiä idiootteja. Sellaisia henkilöitä, jotka olivat valmiita myymään maansa muutamasta ystävällisestä sanasta ja lupauksista. Näitä idiootteja löytyi. Ne heistä jotka pakenivat itäiseen onnelaan, heidän luitaan kaivellaan tänään Karjalan kaukaisista metsistä. Sinne he joutuivat Stalinin käskystä. Neuvostoliiton johto piti oman maansa pettureita kaikista alhaisimpina olioina. Siksi heistä oli päästävä eroon, jotteivat he tee samaa uudessa kotimaassaan.

Tänään on menossa samainen näytelmä. Suomesta löytyy hyödyllisiä idiootteja, jotka ovat valmiita myymään maansa. Näitä liehakoijia ilmaantuu nyt jatkuvasti äärioikeistosta. He eivät todellakaan ymmärrä millaisen valtion ja johtajien kanssa he pelailevat. Venäjä ja Putin käskyläisineen tarvitsee heitä vain sen aikaa, kun he ovat saavuttaneet omat tavoitteensa. Sen jälkeen idiootit saavat mennä. Ennen tavisotaa hyödylliset idiootit koettivat toimia salassa. Tänään he ovat ylpeitä siitä, että he saavat esittää hyödyllistä idioottia julkisesti.

Nämä uhriutujat ovat niin herkkähipiäisiä, etteiu heidän nimiään edes kannata sanoa ääneen. Kaikki uutisvirtaa seuraavat tietävät keitä nämä julkisuuden kipeät idiootit ovat. Talvisodan alla ihmiset eivät tienneet keitä olivat silloiset idiootit. Maailma on muuttunut ja samoin idiootit. He haluavat kaikkien tietävän keitä ovat. Tämä on kyllä kätevää. SUPO saa pidettyä kortistot ajantasalla. Toista se oli talvisodan alla. Etsivä keskuspoliisi yritti kuumeisesti löytää näitä idiootteja ja sulkea heitä leireille. Minusta näyttää siltä, että julkisuushakuiset idiootit melkein itse hakeutuvat leireille. Joko Venäjän tai kotimaisen tahon kehittämälle vettä-leipää kurssille. Minä niin mielelläni toivotan idiooteille hyvää matkaa itäiseen leirielämään.

Tänään ja juuri nyt EU-vaalien alla, on syytä jokaisen pysähtyä mitä nämä idiootit ovat tekemässä. Suomalaiset ovat sopeutuneen yhteiseen Eurooppaan ja samoin meidän lapsemme ja lastenlapset. Heidän tulevaisuutensa on vapaassa Euroopassa. Paluuta mihinkään menneeseen aikaan ei ole. Muutamilla idiooteilla ja heidän käskijöillään on haluja saada Suomi Venäjän vallan alle. Sinne ei suomalaisten enemmistö ole halunnut mennä ennen ja ei myöskään huomenna. Siksi suomalaisten tulee äänestää niitä tahoja, jotka puolustavat vapaata Eurooppaa. Eurooppaa, jossa toimivat demokraattiset valtiot yhteistyössä. Vapailla vaaleilla valittuine edustajineen.

Pidän äärimmäisen hyvänä sitä, että julkeudessaan idiootit astuivat omaan miinaansa. Juuri vaalien alla he virittelivät näkyvän kampanjan, jossa Venäjällä on suuri rooli. Itävallassa jouduttiin uusiin vaaleihin juuri tuon tollomaisen julkeuden takia.

Onneksi on hyödyllisiä idiootteja. He avaavat tolkun ihmisten silmät.

Avainsanat: timohaapala, venäjänmyötäilyleima, sandormoh, maanpettureidenpalkka, euvaalit2019, demokraattineneurooppa

138 Mitä vielä puuttuu

Tiistai 7.5.2019 klo 10:30 - yrjöpoeka

Viimeisen vuoden aikana olemme saaneet kuulla toinen toistaan synkempiä arvioita. Aivan kaikesta. Sipilän johdolla kansaa peloiteltiin siitä, että soten kaatumisen takia taloutemme ja järjestelmämme kaatuisivat. Tuhkaa ja kiviä sataisi vanhusten päälle ja siinä eivät hallitusherrat ihan väärässä olleetkaan. Vanhukset kaatoivat lopuksi koko sopan. Kaatoivat soten. Kaatoivat Sipilän ja keskustan syvälle suohon. Mutta, kas kummaa. Heinäsirkkoja ei tullut ja kaikki jatkuu sote-järjestelmässä kuten ennenkin. Mitä nyt muutama satamiljoonaa silkkaa rahaa paloi laittomien rakennelmien pystyttämisen takia.

Eduskuntavaalien alla meitä peloiteltiin sitten kunnolla. Maailmanloppu oli uhkaamassa. Ilmasto lämpenee ja se olisi suomalaisten syytä. Ainoa pelastus olisi se, että lopettaisimme autoilla ajelun. Lopettaisimme puun polton. Suomalaisten tulisi maksaa kovempia veroja ilmaston pelastamiseksi. Muovi on siinä sivussa täyttänyt koko maapallon ja siinäkin on nyt suomalaisten ryhdistäydyttävä. Meidän tehtävämme on puhdistaa maailma. Osa puolueista halusi tehdä ilmastovaalit. Miten siinä kävi? Perussuomalaiset kertoivat raadollisesti mikä on Suomen kansan osuus päästöistä maapallon mittakaavassa. Muutamilla kuvilla ja sanoilla puole pokkasi hopeaa. Kulta oli melkein käsissä ja SDP juuri ja juuri pinnisteli voittoon. Suurin häviäjä, keskusta koki ns. maailmanlopun.

Jotta suomalaiset tottuisivat jatkuvaan maailmanloppuun, eilen YLE aloitti taas kunnon vyörytyksen suomalaisten olohuoneisiin. YK on teettättänyt arvion (huom. ARVIOn) ja ilmoittanut kolmanneksen maapallon luonnosta tuhoutuvan 2050 mennessä. Taas kerran meille on annettu varma vuosiluku kaiken lopusta. Minä muistan vuonna 1973, kuinka raakaöljy oli justiinsa loppumassa. Matkustaessani junalla näin kuinka kaupungit silloin sammuttelivat joka toisen katuvalon. Mitenkä siinä kävi? Raakaöljyä on enemmän kuin koskaan, eikä sen loppumisesta puhu kukaan. Joku muistaa vielä muutaman vuoden takaa, kuinka meitä peloiteltiin otsonin puutteesta ilmakehässä. Nyt siitä ei enää puhuta, koska sitä lempoa piisaa peloittelusta huolimatta.

Katsoin ja kuuntelin eilen tätä YLEn johdolla suoritettua uutta peloittelukampanjaa. Televisioon tuotiin illan uutislähetyksessä jokin ihme takatukka. Hän kertoi innosta palaen, että me suomalaiset olemme tässä lajien katoamisessa maailman kärkeä. Eli suomalaisten syytä kuten kaikki muukin. Hän perusteli sitä sillä, että me tuomme maahan muualla tehtyjä tuotteita. Eli muualla tehty tuote onkin meidän syytämme ja me olemme ulkoistaneet näin luonnon kuihtumisen. Piti vetää henkeä useamman kerran, ennekuin sain suustani muutaman napakan kirosanan.

Jälleen kerran meidän on kerrattava, mikä on suomalaisten prosentuaalinen osuus maapallon väestöstä. Suomalaisia on rapiat 5,5 miljoonaa. Muita immeisiä elelee 7,53 miljardia. Eli tuo väestö tuottaa kaiken aikaa hyödykkeitä ja yrittää myydä niitä ulkomaille, jotta heidän kansantaloutensa voisi hyvin. Sekö on meidän syytämme? Me yritämme myös viedä ulkomaille jotakin, mutta se on hyttysenpaskaa pienempi määrä kaikesta. Suomi on tänään täynnä kaikenlaisia maailmanlopun ennustajia. Heitä kuullaan ja erityisesti YLE antaa heille aikaa sanoa sanottavansa.

Näitä lisää ja perussuomalaiset todella ovat gallupeissa yli 30%. Se on monelle maailmanloppu.

Avainsanat: yle, maailmanlopunennustukset, öljykriisi, otsonikato, kokoväkimäärämaapallolla,

137 Pullamössö intellektuellit

Maanantai 6.5.2019 klo 9:20 - yrjöpoeka

Nyt on pakko tuskailla YLEn urheilutoimituksen annista. Olin eilen todella pettynyt, kun televisiossa ei ollut lähetystä maastojuoksun SM-kisoista. Penkkiurheilijana olen seurannut niitä aina ja se on avannut yleisrheilukauden. Illan pääutisten jälkeen odotin vesi kielellä, että urheiluruutu antaisi kattavan paketin juoksuista. Pettymys oli todella suuri, kun tapahtuma kuitattiin muutamalla sekunnilla.

Juoksua harrastetaan koko Suomessa. Maastojuoksu tapahtumassa on kymmeniä urheiluseuroja koko maan alueellata ja tapahtuma sitoo kulloinkin suuren määrän talkooväkeä. Olen joskus lukenut, että nämä olisivat tärkeitä kriteerejä, kun päätetään tv-lähetyksistä. Nyt niillä ei ollut mitään merkitystä. Samaan aikaan kyllä riittää urheiluruudussa lähetysaikaa esimerkiksi käsipalloon. Sen mestaruuksista käy kisaa vain muutama joukkue ja pohjoisin taitanee olla Riihimäellä. Eli ei täytä kriteeriä koko Suomen harrastus. Pesäpallon perässä kohkataan myös ja siinäkin on vain muutama seura mölisemässä ja mekkaloimassa. Voisivat näyttäää vaikka ajokoiran juoksua ja ulinaa jäniksen perässä. Tämä on yhteistä pesäpalloon.

TV1:n urheilutoimituksen urheilulliset ja katsojia kiinnostavat kriteerit taitavat olla mainostajien käsissä. Näissä huutolajeissa on jokikinen sentti päällä olevista vaatteista täytetty mainostajien logoilla. Pelin aikana ja sen jälkeen pelaajia seisotetaan mainostajien logoilla peitetyn lakana edessä. Samaan aikaan yleisurheilijat juoksevat hiljaisuudessa ja kamppailevat toisiaan vastaan. Tätä urheiluhullu Suomen kansa haluaa nähdä. Tässä on sitä samaa kuin talvilajien hiihdossa. Nyt urheilutoimituksen pullamössöä pupeltavat intellektuellit haluavat kertoa Suomen kansalle sen, mitä mainostajat käskevät.

YLEn saatua kansanedustajien tuella suoran verorahoituksen, niiden toimitus on todella muuttunut. He tuntevat olevansa jumalasta seuraavia ja heidän käsissään on se, mitä meidän tulee katsoa. Ei se, mitä me haluaisimme katsoa. YLEn hallintoneuvossa istuvat kansanedustajat pupeltavat pullaa ja kuittaavat palkkiot. He mielellään seisoskelevat siellä missä on televisio lähetyksiä ja mainostajien banderolleja. Kansanedustajat vähät välittävät kansasta. Oma suu ja kuitatut palkkiot. Vain ne kiinnostavat.

Seuraavien vaalien alla tulisi yleiurheiluväen nostaa jollakin keinolla liikunta ja urheilu vaalien ykkösteemaksi. Liikunta on terveellistä ja sillä on suorat vaikutukset Suomen talouden menoihin. Mitä enemmän kansa liikkuu, sitä terveempää se on. Tämä on tietysti utopiaa, koska ehdokkaat ja sitten läpipäässeet ovat todellisia pullansyöjiä. Enemmän tai vähemmän syöttiläitä. Jokainen voi todeta ilmiön television lähetyksissä. Sikisipä he eivät kiinnostu urheilun ja liikunnan vaikutuksista.

Siksi he eivät myöskään julkisuudessa halua puhua siitä tv-lähetyksissä. Ei olisi uskottavaa puhua liikunnan terveellisyydestä ja sen vaikutyksista kansantalouteen, kun puhuja on kuin syöttiläs. Samaan tapaan kuin Pohjois-Korean suuri johtaja Kin Jong Un. Maansa ainoa syöttiläs. Mainostajat ja suuri raha päättävät, mitä mainoslogoja meidän kansalaisten tulee seurata.

YLE:stä tuli syöttiläs verorahoituksella. Olisiko aika purkaa tämä pakkovero?

Avainsanat: pullamössöintellektuellit, ylenpakkovero, maastojuoksunsmkisat2019, syöttiläs

109 Maailmanloppu tulloo

Maanantai 1.4.2019 klo 19:58 - yrjöpoeka

Nykyisin kaikki on pelottavaa. Kaikkialla on vain uhkia ja lopputuloksena ihmiskunnan satu on pian taputeltu. Näitä kuunnellessa tulee tunne, että mitä me sitten hössätään. Annetaan lopun tulla jos on kerran niin lähellä. Syödään kunnon ruokaa ja nautitaan elämästä kuten pitääkin. Mutta eihän se sellainen sovi suomalaisille. Synkkyyttä ja kurjuutta on luvassa. Kaiken lisäksi valtiovarainministeriön virkamiehet synkistelevät taustalla. Heillä on vain yksi sanoma. Hyvät ajat on menneet. Tekisi jo mieli sanoa, että laukaiskaa nyt nopeaan ne valmiit ydinpommit ja paukuttakaa koko pallo paskaksi. Loppuisi tuo jatkuva vinkuminen ja tavallisten ihmisten peloittelu.

Katsoin YLEN tuottamia uutisia tovi sitten ja siellä oikein kuvan kera kerrottiin ilmaston olleen mittaushistorian kuumin. Jokainen Kainuulainen tietää arjessa kaiken olevan ennallaan. Talvella on lunta kuten aina on ollut. On pakkasta ja kaikenlaista ilmaa. Aina on ollut kovia talvimyrskyjä ilman lämpötilojen vaihdellessa. Muistan itsekin 1960 luvulta asti säätilojen vaihtelut ja välillä pidin hyvinkin tarkkaa kirjaa säätiloista. 30 vuotta olin rajavartiolaitoksen palveluksessa ja siellä pidettiin tarkkoja kirjanpitoja säätiloista. Vaihtelua on aina ollut, mutta vuodenajat ovat olleet selkeitä.

Kainuussa vaikutti vuosituhannen vaihteessa sääprofeetta, jota kutsuttiin sammakkoprofessoriksi. Hän oli virtuoosi kertomaan hyviä juttuja ja osa vanhemmasta väestä uskoi hänen ennustuksiinsa paljon enemmän kuin ilmatieteen laitoksen ennustuksiin. Eräänä keväänä hän käytti puheissaan otsoniaukkoja erityisen paljon, koska silloin puhuttiin etelämantereen yläpuolella olevan aukkoja. Sammakkoprofessori sai tästä kimmokeen ja kertoi kaikille, että tuossa Ristijärven yläpuolella on otsoniaukko ja siksi eivät nyt ennustukset pidä kutiaan. Eihän siellä mitään aukkoa ollut ja ei sitä kukaan mitannutkaan.

Ihmiset kuitenkin uskoivat, kun ennustaja sanoi sen kevään auringon paahteen olevan erityisen kuuma otsoniaukon takia. Täällä on keväisin kaikkien ihmisten kasvot olleet mustina kun ulkosalla on paljon oltu. Yhtenä aamuna olin kauppa-asioilla ja kaupan aulassa vanhemmat ihmiset pitivät torikokouksiaan ja puheenaiheena tietysti säätila. Pienen hintelä mies kertoi isoon ääneen, että katsokaa nyt kuinka hän on mustunut sen otsiniaukon takia. Toiset myöntelivät vieressä, että onpa tosiaan. Kukaan ei miettinyt sitä tosiasiaa, että viikkojen istuksiminen pilkillä saa keväisin kasvot tummumaan.

Nyt ei kukaan ole huomannut ryhtyä sääprofeetaksi ja kertoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Ihmiset on nyt peloiteltu siihen malliin, että he uskovat ihan kaiken mikä vakavalla naamalla esitetään. Juuri tänään YLEn uutisissa näytellään kuvaa kuivuneesta aavikosta. Maailmassa on paljon kuivuneita aavikkoja. On aina ollut ja tulee olemaan vastakin. Herkimmät ovat jo ihan valmiita hyppäämään kaivoon ja odottavat tuomiopäivää. Kevät on muutoinkin itsemurha altista aikaa ja nyt heille kerrotaan, että tee se nopeasti niin et joudu enempää kärsimään.

Pakollinen kepu lopetus ja tarinan opetus. Sipilä kuvitteli tänään Oulun vaalipanelissa olevansa itse Jumala. Vain hänellä olisi valta sanoa, ketkä saavat peloitella kansalaisia. Uskovaisena ihmisenä hänen tulisi muistaa, että joka itsensä ylentää, se alennetaan. Eikä tähän tarvita edes Jumalaa.

Siitä pitävät äänestäjät huolen.

Avainsanat: ihmiskunanlopunalkua, ilmastonmuutos, sammakkoprofessoritaistoheikkinen, otsoniaukot, jokaitsensäylentää

054 Vahingon iloa gallupeista

Torstai 7.2.2019 klo 14:09 - yrjöpoeka

Kansa on jälleen saanut mielipidetiedustelun tulokset käsiinsä. Tämä tutkimus kosketti jälleen puoluekannatuksia. Nyt mitattu perussuomalaisten kannatuksen nousu sai aamulla yhden immeisen Kajaanissa ilakoimaan minulle, että en tiedä mistään mitään ja kirjoitan p….a. Mitäpä tuohon sanomaan, minulla oli suurempia murheita käynnilläni ja en ehtinyt inttämään hänen kanssaan asiasta. Olen aiemminkin aiheesta kirjoittanut ja pysyn omissa arvioissani.

Tutkijat ovat avanneet tulosta ja olettavat, että nyt persujen kannattajat ovat palanneet kotiin. Kyllä he ovat palanneet, mutta he eivät vielä tiedä mikä on se ryhmä, kenelle äänet lopullisesti menevät. Persut ja siniset ovat äänestäjien mielessä yhtä ja vasta aivan viimeisinä päivinä he tekevät lopullisen ratkaisun. Uskallan väittää, että kun he tapaavat ne entiset ehdokkaansa toreilla, äänet menevät heille. Minun väitteeni on ollut se, että sinisten kovimmat nimet ovat imuroineet niitä ääniä edellisissä vaaleissa. Saman he tekevät nytkin. Ryhmä on vain toinen.

Persujen kannatuspiikkiä tutkiessa on pystyttävä erottamaan ne henkilöt erilleen äänimäärineen, jotka ovat nyt sinisissä. Persujen tuntemattomat kasvot eivät pysty kannatuksen nostoon, mutta tätä eivät tutkijat ja persujen fanaattiset kannattajat suostu ymmärtämään. Kuten olen aiemminkin sanonut tässä on samaa kuin kahdessa jytkyssä. Ei uskalleta ymmärtää tilannetta toisin, tai ei edes haluta. Tuo aamullinen kohtaaminen toi erinomaisen selvästi esille sen, että tavallinen äänestäjä ei ole aina jyvällä vaalimatematiikasta. En ole itsekään virtuoosi, mutta ymmärrän erittäin hyvin kuinka tärkeitä ovat vetovoimaiset ehdokkaat.

Kertaan vielä. Sinisten joukossa ovat ne joiden saamilla suurilla äänimäärillä toinen jytky mahdollistui. Vaalien jälkeen sen tunnustavat lopulta myös tutkijat. Samoissa vaalipiireissä kampanjoivat siniset saavat valtaosan niistä äänistä, jotka tutkijoiden mukaan kuuluvat persuille. Äänestäjä on siitä kummallinen tuote, että yhden kerran äänestettyään on toinen kerta helpompaa. Kaiken lisäksi nyt on jo kolmas kerta ja samat tutut kasvot hymyilevät toreilla ja mainoksissa. Samat ovat myös vaaliteesit. Ryhmän nimi on vain muuttunut. Äänestäjä haluaa edustajiensa myös jatkavan hallituksessa. Natsikulkueissa meuhkaaminen ei patavanhoillisia juuri kiinnosta.

Keskustalla ja kokoomuksella on nyt ongelma. Sen ongelman nimi ovat istuvat puheenjohtajat. Kokoomuksen Orpo oli eilen yksin ja se näkyi heti. Hänen on ollut helppoa istua Sipilän olan takana. Nyt vastuun tullen Petteri oli kuin orpopoikanen vieraassa paikassa. Sipilän ja kepun taktiikka toimi tässä hyvin. Kumpikaan puolue ei pysty nyt vaihtamaan puheenjohtajaa juuri ennen vaaleja. SDP on sensijaan saanut käsiinsä kokonaan uudet kortit. Antti Rinne on saanut kasvaa korkoa ja nyt hänen sanansa kiinnostavat. Hänessä on tuoreutta ja se varmasti näkyy tulevissa vaalitenteissä. Kirjoitin 21 elokuuta 2018 Antti Rinteestä ja se löytyy tästä.

Kaiken lisäksi suomalaiset osaavat kannustaa ja tukea sairaudesta toipunutta. Erinomaista tukea Rinne saakin kepulta ja kokoomukselta. Nämä puolueet hyökkäävät takuuvarmasti Rinteen kimppuun. Rinteen ei tarvitse kuin puhua oman puolueen asioista. Sipilä ja Orpo ovat ansassa.

Tämä ratkaisee tulevat vaalit.

Avainsanat: ylenmielipidetiedustelu, sinistenjytky, anttirinne, petteriorpo, juhasipilä

047 Kolme kovaa

Perjantai 1.2.2019 klo 19:48 - yrjöpoeka

Iltapäivälehdet ovat jo useamman vuoden kyllästäneet sivustonsa sen pohtimisella, miltä naiminen tuntuu. Sitä pohditaan joka kantilta. Siitä huolimatta jutut aloitetaan aina uudelleen ja uudelleen. Olen itse kyllä ärsyyntynyt tästä. Nyt myös YLE on hypännyt naisen haarukalle. Pimppiä makustelemaan. Monelta kantilta. Haarukasta kuitenkin. Nettisivuilla on kolme eri juttua vierekkäin. Ensimmäisessä pohditaan naisten seksifantasioita ja naisen kiihoittumista. Toisessa jutussa toimittaja (t) pohtii (vat), mitä nainen haluaa naimiselta. Kolmannessa jutussa joku Marja Khilström kertoo poikaystävänsä orgasmista. Tätä se vielä puuttui.

Alma-media, tuo kepun ikioma keppihevonen julkaisi oman galluppinsa. Se ei todellakaan lupaa kepulaisille Hoosiannaa. Siksipä satraapit ovatkin äkisti yhtämieltä opposition kanssa. Oppositio rysäytti kehiin välikysymystä ja pian aikaa äänestetään hallituksen luottamuksesta. Siinä on kestämistä jopa lautakasa Vanhasellakin. Vanhasen muisti on tunnetusti kuin Ruususen uni. Pienestä pistosta se sammuu kuin saunalyhty. Ilmeisesti välikysymys maistuu samalta kuin Ruususen suudelma ja Matti herää.

Tottakai tänään ovat kaikki mediat pohtineet sitä, kuka on tuleva pääministeri ja mitkä puolueet siellä ovat. Vain yksi asia on jo nyt taputeltu. Kepu saa öyhöttävine isäntineen poistua takavasemmalle. Seuraavien neljän vuoden aikana siellä väännetään kättä ja murretaan suuta. Lauletaan kuorossa tuttua laulua: ”Kenen syy että yksi vain nyt rakkahampi on...” Kepu on aina erehtynyt herrojen kanssa marjaan. Sen seurauksena kokoomus on aina kiittänyt tuesta jatkamalla hallituksessa. Ja tekemällä aivan toisenlaista politiikkaa. Kokoomukselle käy aina se, että kaverina saa olla kepu tai demarit. Kauden jälkeen ne on upotettu syvälle opposition suohon. Eivätkä ne opi.

Sinisistä ei puhuta mitään, vaikka juuri heistä pitäisi nyt puhua. Ensikertaa Alman kyselyssä siniset nousivat ja se on varma merkki. Mitä lähempänä vaalit ovat, sitä varmemmin äänestäjät muistavat keitä he ovat aiemminkin äänestäneet. Siniset ovat täysin tusinapuolue ilman omaa sanomaa, mutta henkilöt ovat äänestäjilleen tuttuja. Tässä on käymässä aivan samalla tavalla kuin kävi ensimmäisen ja toisen jytkyn aikana. YLE ja muut galluppeja suoltavat tahot kieltäytyvät uskomasta sellaiseen mahdollisuuteen, että puolue nousee. Minä uskallan väittää näin jälleen käyvän. Kuinka monta kertaa persut pudotettiin gallupeissa kanveesiin? Näiden samojen tahojen toimesta. Ihmisten ja varsinkin vallan liehakoijien muisti on lyhyt.

Kolme on kovaa. Pimppi. Ruusunen. Gallupit.

Avainsanat: pimpinanatomia, seksifantasiat, yle, mattivanhanen, ruususenuni, gallupit

249 Minä olen kansa

Tiistai 20.11.2018 klo 12:16 - yrjöpoeka

2000-luku on kasvattanut osan ihmisistä itsekkäiksi narsisteiksi. He uskottelevat julkkisuudessa edustavansa kansaa. Politiikoista on hyviä esimerkkejä ja myös poliittisista ryhmistä. He katsovat vain heillä olevan kansan tuen vaatimuksilleen. 2000-luku on tuonut mukanaan myös yhden kummajaisen. Media ei enää yritä olla puolueeton. Aikoinaan olivat poliittiset lehdet sitä varten, mutta nyt YLE on ottanut asiakseen tuottaa joidenkin tahojen esittämiä väitteitä sellaisinaan.

Otan yhdeksi esimerkiksi YLEn linjasta sen uutisoinnit oppositiopuolueiden vaihtoehdoista tulevalle vaalikaudelle. YLE toistaa hallituksen väitteet sellaisinaan ja ei edes yritä etsiä muita vaihtoehtoja. Samoin tekevät myös iltapäivälehdet. Päivi Nerg on laitettu kertomaan, miksi sotea ei saa kaataa. Nyt mediat toistavat Nergin maalaamia uhkakuvia. Syytös kohdistetaan oppositiopuolueisiin. Onko medialla yleensäkin lyhyt muisti siitä, mitä on tapahtunut 2000-luvulla Paras-hankkeelle ja ERVA-hankkeelle?

Näiden valmisteluihin käytettiin silloin aivan yhtä paljon virka- ja luottamusmiesten aikaa. Kun hankkeet eivät saaneet eduskunnan tukea, seuraava hallitus aloitti hankkeen vetämisen taas uudella nimellä. Jokaisesta hankkeesta on jo otettu käyttöön sellaisia osia, jotka todettiin hyviksi. Aivan samoin tulee käymään myös nykyisen sote-sopan osalta. Tämä nykyinen on kuitenkin kaikista pahin, koska keskusta sai koplattua siihen rakastamansa maakuntahankkeen. Siksi myös median tulisi tarkastella jatkuvasti kriittisesti koko hanketta tätä taustaa vasten.

Mikseivät YLE ja muut valtakunnan mediat nosta esille sitä, että joukko maakuntia on täysin elinkelvottomia kantamaan sellaisia vastuita mitä on suunniteltu? Miten väestökadon kourissa kamppailevat maakunnat pystyisivät hoitamaan verotusoikeuden soten ylläpitämiseksi? Jos enemmistö pienten maakuntien asukkaista on yli 65-vuotiaita, viedäänkö heiltä eläke suoraan maakunnan kassaan? Kun ERVA-hanketta ajettiin pystyyn, sen aikaansaamat tulokset ovat jo johtaneet muutoksiin, joista ei ole paluuta.

ERVA oli ajatuksena hyvä ja erityisesti vaativan erikoissairaanhoidon keskittämisen osalta. Pienellä maalla ei ole niin paljon erikoisosaajia, että jokaisessa terveyskeskuksessa vaihdettaisiin lonkkia ja siirreltäisiin elimiä. Siksipä hankkeen tiimoilta elävä elämä on lähtenyt keskittämään näitä muutamiin yliopistokaupunkeihin. Kaikki ne jotka haluavat kehittyä ammatissaan, lähtevät sinne missä he voivat leikata esimerkiksi lonkkia ja polvia 5 päivänä viikossa ja useita leikkauksia päivässä. Tämä on tae ammattitaidon kehitykselle.

Väestökadosta kärsivät maakunnat ovat saaneet tilalle kielitaidottomai ulkolaisia. Heidän katsotaan varmaankin riittävän esimerkiksi Kainuulaisten tarpeisiin. Muutamassa hetkessä ovat kirurgisen osaston nimilistat muuttuneet todella rajusti. Suomalainen ammattilainen yliopistokaupungista voi joskus käväistä hieman katsomassa kuinka menee.

Tästä syystä median olisi syyttä tutkia, kuinka olisi mahdollista toteuttaa kaikissa maakunnissa hallituksen kaavailemat palvelut? Koska rahoituspohja on heikko, pitäisi meidän kaikkien olla kriittisiä sille, mitä meille syötetään.

Sipilän tappelut YLEn toimittajien kanssa ovat saaneet verorahoilla elävän laitoksen nuolemaan kättä joka kurittaa.

Hallituspuolueiden nykyinen gallupkannatus ei ole kansa. Eikä Päivi Nerg.

Avainsanat: ylenpoliittinenlinja, medialiehakoivallanpitäjiä, päivinerg, parashanke, ervahanke, elinkelvottomatmaakunnat, väestökato, maakuntienverotusoikeus

207 Tyhmyys on pysyvää

Perjantai 5.10.2018 klo 20:10 - yrjöpoeka

Hallitus on nyt todella eksyksissä, kun se on antautunut Suomen Yrittäjien lobbaukselle. Kokoomus on tässä ollut se moottori ja tämä hallitus ei oikeasti nyt ole enää elävässä elämässä. Torailu ja tappelu kikyn niellyttä ay-liikettä vastaan saa nyt sinetin. Sivusta seurattuna ei voi kuin ihmetellä, miksi hallitus jääräpäisesti ajaa irtisanomisen helpottamista. Etenkään siitä syystä, ettei kukaan vielä tiedä sen vaikutuksia. Ainoa mikä tiedetään on se, että kanslaisten yhdenvertaisuus loppuisi tämän lain myötä.

Siksi ei pidä ihmetellä työntekijäliittojen nousua vastarintaan. Ay-liikkeen on aivan pakko ajaa jäsentensä etuja ja hallitus syöttää sille lapaan. Seuratessani mediasta asian kiehumista, on satavarmaa, että olemme nähneet vasta ripauksen siitä mihin ay-liike pystyy. Auto- ja kuljetusalan mukaan tullessa voimme joutua katselemaan kaupoissa tyhjiä hyllyjä. Ensimmäisenä liitto hiljentää satamat ja se on myrkkyä hyvässä liikkeessä olevalle viennille. Hallituksen toimet ovat täysin vastuuttomia, toki sillä on oikeus tehdä esityksiä ja eduskunnalla ne hyväksyä. Mutta voi kysyä millaisella pyssyllä ammutaan omaan nilkkaan.

Hallitus on tehnyt kautensa aikan epäkuranttia lakivalmistelua ja tämä on sitä samaa. Hallituksen esitys on siis koskettamassa nyt 10-hengen ja sen alle olevia yrityksiä. Tämän vaikutuksia on sanottu mitättömiksi, mutta maamme yrityskenttä on valtaosiltaan juuri noita mikroyrityksiä. Suomen yrittäjien sivuilla luvuksi sanotaan 93,3%. Tätä taustaa vasten katsottuna kyse ei ole pienestä asiasta. Ovatko mikroyrittäjät todella halunneet päästä irti työvoimastaan. Siis suomalaisesta työvoimasta.

Koska olen epäluuloinen tuomas, niin näen tässä sen jujun. Ajetaan suomalainen kallis työvoima ulos ja otetaan tilalle halpatyöntekijöitä. Kielitaidottomat eivät siten osaisi ajaa omia etujaan ja olisivat huomattavasti halvempia työntekijöitä. On todella tiedossa mielenkiintoiset viikot ennen kekriä. Koska vanhat tavat on syytä ottaa kunniaan, niin SAK ja muut liitot voivat näyttää kuinka työväki kiertää toreilta toreille. Sinne eivät kepulaisten henekeittopadat enää silloin sovi. Sipilä ja kepu-satraapit saavat luimistella aitovierillä.

Tuttuun tapaansa Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja Häkämies vaatii nyt lakkojen rajoittamista lailla. Tämä hallitus on kyllä osoittanut sellaista typeryyttä, että se voi hyvinkin puuhata viimetöikseen sellaisen lain. Tällä hetkellä SDPn ei tarvitse tehdä enää mitään vaalien voittamiseksi. Hallitus tekee nyt vaalityötä SDPn hyväksi. Ay-väki on nyt hitsautumassa yksimieliseksi ja valmiina toreille. Mikäli toreilla ollaan jatkuvasti, voi melkein kuulla kun gallupin laskurit raksuttavat SDPlle kolmosella alkavaa lukua. Tällä hetkellä ei ole enää väliä, missä vaiheessa vaalit ovat.

Keskustan kentillä voi alkaa pian turbulenssi, kun alkiolaistaustaiset voimat aloittavat keskustelun puolueen suunnasta. Sipilän kannattajat ovat sen pystyneet tähän asti estämään. Suomi100 on takana. Sadan vuoden aikana kasvanut ay-liike toimii nykyisten lakien mukaan. Lakien joita ovat edelliset sukupolvet laatineet yhteiseksi hyväksi. Yhdessä puolueiden ja ay-liikkeen kanssa hyväksytyt pelisäännöt kestävät aikaa. Nyt hallitus kokoonpanollaan ja olemattomalla kannatuksellaan kuvittelee murtavansa ay-liikkeen.

Kuka sanoikaan: Saat mitä tilaat?

Avainsanat: suomenyrittäjät, mikaelpentikäinen, kikysopimus, autojakuljetusalanliitto, , yleislakko, saatmitätilaat

181 Populismin koko kuva

Lauantai 1.9.2018 klo 12:48 - yrjöpoeka

Pääministeri Juha Sipilä on löytänyt nyt totuuden. Euroopan epäjärjestys on taloudellisten syiden takia tulvivissa maahanmuuttajissa. Tämä on Sipilän viimeisimpiä totuuden sanoja. Tai ainakin hän uskoo näin, koska on hurskas mies. Pääministerin mukaan myös Saksan viimeaikaiset mielenosoitukset ovat seurausta tästä. Yli 90-miljoonan asukkaan Saksassa nämä muutaman tuhannen henkilön mielensä pahoittamiset ovat pisara meressä. Mutta Suomen pääministeri on löytänyt nyt syyllisen ja tästä on hyvä lähteä kevään vaaleihin. Nyt saavat perussuomalaiset kunnon kilpailijan populismissa.

Ystävällisen naapurimme Venäjän pommitusten takia Syyriasta pakoon lähtevät ihmismassat ovat vain etsimässä parempaa elämää Euroopasta. Uskoisin heidän mieluimmin asuvan kotimaassaan, mutta Venäjän rauhanpommit estävät elämisen siellä. Eivät edes persut ole huomanneet syyllistää kaikkia tulijoita taloudellisten syiden takia tulleina. Kepun perunakellarissa ovat nyt viisaat kokoontuneet ja Juha Sipilä on saanut nyt herätyskokouksessa ilmestyksen. Jussi Halla-aho on nyt totuuden kanssa vastakkain.

Ei edes tämä riitä pääministerin uusille ajatuksille. Olemme tottuneet hallituskauden aikana kuulemaan ja näkemään, millaista komentoa saisimme tottua näkemään jos keskusta olisi yksinvaltias. Työttömille keppiä ja kaikille muille laiskumuksille ja luusereille työleiriä ilman palkkaa. Tätä on perusteltu sillä, että uudelleenkoulutusleirit tuovat luusereille kaivattua yhteisöllisyyttä. Tämä malli on täysiaikaisesti käytössä Pohjois-Koreassa. Kiinalla on ilmeisesti myös muutamia miljoonia palautumassa työkykyisiksi salaissa leireissä. Mitäpä uutta se nyt on pääministerimme hoksannut?

YLEn lauantaiaamun ohjelmassa hän kertoi vierailleensa sellaisilla seuduilla, missä ihmiset eivät ota avoimia työpaikkoja vastaan. Hän tarkoittaa ilmeisesti näitä omassa autotallissaan kehittelemiään palkattomia työpaikkoja. Nyt hänelle on valjennut se, että työttömyydestä on tullut joillekin ihmisille oikein elämäntapa. Ja koska hän on löytänyt nyt viisauden, hän myös kertoo, että nämä elämäntapa ihmiset estävät maamme talouskasvun. Hän on myös nyt saanut selville sen, että suomalainen lainsäädäntö ei toimi. Pääministeri ilmeisesti haluaisi meille samanjärjestelmän kuin Pohjois-Koreassa. Työleirit vapauttaisivat ihmiset antamaan täydellisen panoksen talouskasvullemme.

Koska nyt pääministerimme on totuuden äärellä hän on myös julistanut, että vuonna 2025 Euroopassa ei ole enää populismia. Timo Soini voisi hieman sparrata häntä ja kertoa, että silloin meillä Suomessa on vain yksi populisti. Hänen nimensä on Juha Sipilä. Vain Suomessa pääministerin sanomana voi kuulla, että Syyriasta pakenevat miljoonat ihmiset etsivät vain taloudellista hyötyä Suomesta ja Euroopasta. Näitä hyötyjiä kuolee hukkumalla tuhansittain jokavuosi Välimereen. Kylläpä ovat persoja hyötymään meistä. Omat uskovaiset kyllä tottelevat suuren päänisterin totuutta. Tämän totesin tänäänkin naamakirjan keskustalaisten avautumisista. Sipilä on messias omiensa keskellä.

Miljoonat pakenevat vain paremman elämäntavan vuoksi. Työttömyydestä on tullut elämäntapa, joka estää talouskasvun. Populismi loppuu 2025. Nämä ovat kuolemattomia ajatuksia. Mahdollista vain Suomessa.

Vaviskaa persut ja siniset. Juha Sipilä on nyt paras populisti!

Avainsanat: ylenlauantaiaamu, pääministerijuhasipilä, euroopankriisionmaahanmuuttajiensyytä, venäjänrauhanpommitsyyriassa, työttömyysonelämäntapa, pohjoiskoreantyöleirit, paraspopulisti

161 Usko tekee autuaaksi

Keskiviikko 25.7.2018 klo 19:22 - yrjöpoeka

Alkavan mätäkuun juhlistamiseksi YLE julkaisi tutkimuksen, jossa kantaa otti hieman yli tuhat (1000) ihmistä. Heille asetettiin monimutkainen kysymys, pitäisikö koko Suomi pitää asuttuna. Vastaus on tietysti selvä ja siitä vedettiin oikopäätä lopputulos, että kansan suuri enemmistä haluaa jotakin. Hallituspuolue keskusta iskeytyi täydelliseen hurmokseen. He aikuisen oikeasti kuvittelevat nyt, että heille on tarjolla vaalivoitto. Mätäkuun tutkimuksella ei ole mitään yhteistä keskustan kannatuksen kanssa.

Entinen lautatarhuri Matti Vanhanen innostui tulkitsemaan juttua sanoen, että kaupungit ovat syyllisiä, kun imuroivat kansaa sinne. Vanhasen tulkinnan mukaan kansa ei halua kaupunkiin. Moni muukin kesälomaileva kepusatraappi ilakoi tutkimuksesta. Nyt ovat maakuntien pussihousumiehet innostuneet myös ja voi sitä SMPn kaikua heidän puheissaan. Kyllä kansa tietää, on tänään maakuntien miesten huulilla. Nyt kepun nokkamiehet yrittävät kurmottaa kaikkia jotka arvostelevat mätäkuun tutkimusta ja erityisesti sen kysymysten asetteluja.

Kun keskustan satraapit kehuvat omalla maaseutu myönteisyydellään, he itse ovat samaan aikaan tehneet kaikkensa omilla valtaalueillaan keskittääkseen kaikki palvelut maakuntien keskuksiin. Eivät ihmiset ole tyhmiä. Kyllä he tietävät Pohjois- ja Itäsuomessa, ketä on kiittäminen. Kuin pisteeksi iinpäälle Peräpohjolan keskustapomo sanoo suoraan, että keskussairaalan ulkoistus oli näpäytys nykyistä keskittämispolitiikkaa vastaan. Tästä on vielä uutisointi puolueen äänekannattajassa Suomenmaassa.

Peräpohjolan piirin puheenjohtaja Pekka Pelttarin haastattelu lehdessä on mielenkiintoinen. Hän kertoo imeneensä agraariyhteiskunnan verenperintönä ja olevansa aatteen mies. Siksipä hän puolustaa hallituksen keskittämispolitiikkaa täysimääräisesti. Kaiken lisäksi hän uskoo, että 18 maakunnalle tulee vielä verotusoikeus. Tähän voin kyllä itse lisätä sen, että se toteutuu sitten, kun suuralueita on vain viisi (5). Tämä on se ERVA-alueieden luku. Myös tätä mallia oli keskustan vaikuttajat ajamassa ja se varmasti myös jossakin vaiheessa toteutuu. Tämä 18 maakunnan malli kuopataan syksyllä.

Aatteen sisäistäneenä miehenä Pelttari sitten kertoo keskussairaala epidodista, että keskittämisvimman takia palveluja haluttiin säilyttää lähellä ihmistä. Tämä on hyvä ajatus, mutta sillä ei ole nykyisen keskustajohdon antamaa siunausta. Se oli lyönti Sipilän poskelle ja myös koko hallituksen linjalle. Voisin oikein hyvin olettaa, että seuraavassa rotaatiossa piirinpuheenjohtajuus vaihtuu. Keskusta tunnetaan puolueena, jossa erimieliset siivotaan tehokkaasti syrjään. Meininki on täsmälleen samankaltainen kuin mitä Putinin valtapuolue harjoittaa Venäjällä.

Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu lausahti ministeriönsä puuhamiehille, että Suomen ja Ruotsin siirtyminen lännen leiriin pakottaa heidät miettimään vastausta. Sen he ovat tehneet pitkin vuotta. Kuihtuvan valtiontalouden uhallakin pullistellaan sotavehkeillä. Tästä kiihoittuneenan kepuhenkiset ovat säikkyinä kertomassa, etteihän me, mutta ne nuo muut. Ensimmäisten säälittävien ulostulojen jälkeen on sanottava, että entiset ahterin nuolijat nousivat kellareistaan. Säälittävää puuhaa ja lisää ulostuloja on odotettavissa.

Kuin entiseen neuvostoaikaan, myöntyväisyysmiehet lipovat ja uskovat hyvään. Usko ei ole koskaan tehnyt itäistä naapuria autuaaksi.

Avainsanat: kokosuomenasuttunapitäminen, mätäkuunjuttu, ylentutkimus, kylläkansatietää, keskustanperäpohjolanpiirinpuheenjohtaja, sergeishoigu, myöntyväisyysmiehet

150 Entä jos

Torstai 5.7.2018 klo 15:16 - yrjöpoeka

Viime päivinä on medioissa puhuttu liikaturismin haitoista. Useissa Välimeren maissa ovat vanhat kulttuurikohteet vaarassa kasvavan turismin takia. Samaan aikaan suurin osa maista hamuaa vielä lisää kasvua turismin avulla. Ilmeisesti on niin, että ihmiskunnan kasvun rajat teollisuudessa ovat tulossa käännekohtaan kaikkialla. Erityisesti teollistuneissa länsimaissa ihmisillä on jo kaikkea, eikä talous enää kasva. Se mikä voi kasvaa on turismi.

Uutisointi kertoo, että silläkin on rajansa. Milloin saamme nähdä uutisen esimerkiksi joistakin Välimeren kohteista, joissa rajoitetaan turismin kasvua rajuilla hintojen nostoilla. Toinen keino olisi se, että vain ns. paremmat ihmiset saisivat luvan rantautua. Jokatapauksessa se on näköpiirissä hyvinkin pian. Tässä on hieman samankaltaisuutta pakolaistulvan kanssa. Useimmat maat haluavat rajoittaa sitä, koska pelkäävät oman ”kallisarvoisen” kulttuurinsa tuhoutuvan tulvaan. Monessa antiikin Kreikan kohteessa ovat paikalliset asukkaat jo sitä mieltä, että turismille on etsittävä rajoja.

Kasvua turismiin tulee eityisesti itäisistä maista. Kiina, Intia, Japani ovat kärjessä. Sieltä ei tule pelkästään muutamaa kymmentätuhatta. Kiinan kohdalla puhutaan paremminkin sadasta miljoonasta. Kaiken savusumun keskellä eläneenä ja tänään rahoissa kierivissä kiinalaisissa alle vuorokauden lennon päässä olevat puhtaat kohteet kiinnostavat. Suomalaiset olivat vuosikymmen sitten haltioissaan Venäläisten tulvasta. Nyt kaikki pohjoisen turistipyydykset lyövät rumpua kiinalaisten puolesta.

Entä jos heitä alkaa todella tulla liikaa. Jälleen kerran kaikki pullat laitetaan samaan koriin. Jossakin vaiheessa Kiinan talous sakkaa ja silloin voi edessä olla ankara päänsärky. Rinteet ovat täynnä loistohotelleja ja niille ei ole käyttäjiä. Sitä ennen kaikkein arimmat pohjoisen luontokohteet ovat saaneet oman osansa. Maisema on rakennettu ja sitä on kulutettu satojentuhansien ihmisten toimesta. Kiinalaisten tarpeita varten heidän omissa kotimaissaan tarvitaan valtavasti suomalaista puuta. Samoin kaivoksia perustetaan pelkästään kiinalaisten tarpeita varten. Luonto palaa hitaasti entiselleen ja se voi kestää todella kauan. Haitoista maksamme me.

Uusin YLEn gallup kertoo sen minkä minä olen aistinut Kainuulaisesta kentästä. Keskustalla menee heikosti. Kesäkuun puoluekokouksen jälkeen Kainuun keskustalaisilla oli vaikeuksia pysytellä housuissaan. Vakiokepulaisten suuri joukko hämäsi heitä luulemaan, että kaikki suomalaiset ovat täpinöissään. Olin oikeassa ja luen nyt Suomenmaasta, että entä jos keskusta ottaisi mallia Ruotsin keskustapuolueesta. Kannatan sitä todella lämpimästi. Toivottavasti tämä Suomenmaan artikkeli luetaan nyt puoluejohdossa hyvin ja matkustetaan välittömästi oppia hakemaan.

Eilen ja tänään on medioissa pohdiskeltu juuri tätä Ruotsia. Miksi Ruotsalaiset onnistuvat niin hyvin ja ovat meitä suomalaisia onnekkaampia. Sitä on nyt syytä myös keskustan puoluehallituksessa pohdiskella. Ruotsi onnistuu urheilussa. Ruotsi onnistuu taloudessa. Ruotsilla on oma raha ja se voi devalvoida. Suomalaisia ja nyt Suomenmaata ahdistaa. Me olemme niin kateellisia. Niin olen minäkin.

Ruotsissa on onnistuttu. Keskustan kannatus on alle 10%.

Entä jos meilläkin. Minä peukutan.

Avainsanat: liikaturisminhaitatvälimerenmaissa, antiikinkreikka, kiinalaistenmatkailusuomessakasvaa, ylenpuoluegallupkesäkuulta2018, suomenmaakaipaamalliaruotsista

140 Vaivainen ja kokoomus

Tiistai 19.6.2018 klo 9:41 - yrjöpoeka

Sote-sopassa on ainekset huonommin toimeen tulevien kansalaisten pysyvään siirtämiseen avun ulkopuolelle. Muutama vuosi sitten pidimme meteliä Romaniasta tulvivien kerjäläisten näkemisestä kaduillamme. Meistä oli käsittämätöntä nähdä kerjäläisiä maassamme. Mikäli hallitus todella yhden äänen enemmistöllä saa aikaiseksi suunnitellun mallin, näemme hyvin pian myös kantasuomalaisia katujen varsilla kerjäämässä.

Emme ole enää kaukana siitä pääkaupunki seudulla, jossa tuhansien ihmisten jonot hakevat ruokaa. Ruokaa jota kaupat poistavat päiväysten mennessä umpeen. Sitä ruokaa, joka sääntösuomessa ei ole enää ihmisravinnoksi kelpaavaa. Useille se on ainoa keino poistaa nälkä suolistaan. Kaupoissa on melkein kaikissa jo hyllyjä, joihin kauppiaat siirtävät umpeen menossa olevat päiväykset. Tuotteet ovat merkittyjä punaisilla lapuilla ja hinta 50% alkuperäisestä. Hyvin pian ne ovat siirtyneet vähävaraisten ihmisten kasseihin.

Kokoomuksen Petteri Orpo on kertonut medialle, että soten kustannukset tulevat pysymään kurissa. Hänellä ja hallituksella on vankka usko siihen, että hallituksen antama rahoitusraami maakunnille pitää. YLEn uutisen mukaan Orpo on sanonut, että ”Tärkeintä on, että maakunta ei voi saada tilaamalla lisää rahaa.” Tämä on selkeää tekstiä. Kainuu on hyvänä esimerkkinä tulevalle. Vaikka kuinka on yritetty, ei soten kustannuksia ole saatu sellaiselle tasollle, jota hallituksen suunnitelma edellyttää. Jatkossa maakunta joutuu rahoituksen puutteessa tekemään todella rajuja leikkauksia palvelurakenteisiin.

Hallituksella on laskelmien mukaan tällä hetkellä 101 kansanedustajan enemmistö. Tuntuu uskomattomalta, että tällaista pakettia väsätään kasaan näin marginaalisella enemmistöllä. Aiemmin on suurissa kansallisissa ratkaisuissa haettu suurempaa kansallista yksimielisyyttä opposition tuella. Nyt sitä tukea ei tule, koska opposition silmiä eivät hallituksen suunnitelmat sokeuta. Orpo toivoo eduskunnan etenevän reipasta tahtia, jotta hallituksen tahto toteutuisi. Tuolla enemmistöllä voin jo luvata, että halituksen kansanedustajien silmät ja korvat kuulevat jo äänestäjien tahtoa.

YLEn toimittaja Tina Merikanto on seurannut tarkoin sote-soppaa ja olen mielenkiinnolla lukenut hänen tarkat arvionsa. Uusimmassa jutussaan hän arvioi ongelma kohtia ja yksi pisti erityisesti minun silmääni. Ministeriö on nyt perustuslakivaliokunnan lausuntoon antanut vastineensa ja se poistaa asiakassuunnitelman sitovuuden. Se ei siis sido tuottajia eikä luo asikkaalle oikeutta palveluihin. Kuitenkin valinnanvapauslain vaikutusarvioissa oli vielä, että se on keskeinen väline palveluintegraation toteuttamiseksi..

Nyt voi jo sanoa, että jos ei mitään lailla ja asetuksilla selkeästi taata kansalaiselle, ei hän sitä myöskään tule saamaan. Näinhän se on jo tänäänkin. Asiakas voi vaatia, mutta ilman lain tukea hän on voimaton. Hallitus on lisäksi laatinut sellaisen monituottajamallin valinnanvapaudelle, että voin jo nähdä kuinka tehokkaasti se eristää hyvinvoivan kansanosan ”rupulisakista”.

Tulevat maakunnan tekevät silloin kaikkensa siirtääkseen ”rupulisakin” jonkun toisen tahon hoidettavaksi. Tämän ne tulevat tekemään sen takia, että sitten omat rahat säästyvät. Samaa yrittävät tehdä kaikki soten hoitoketjuissa olevat tuottajat. Tämä lienee sitä hoitopolun integraatiota vaivaiselle?

Tästä huolimatta he äänestävät kokoomusta. Miksi?

Avainsanat: kerjääväkantasuomalainen, pääkaupunginruokajonot, petteriorpo, ylentiinamerikanto, valinnanvapauslaki, rupulisakki, vaivainenjakokoomus

122 Tuhatta ja sataa

Maanantai 28.5.2018 klo 14:14 - yrjöpoeka

Olen seurannut poliisien toimimattomuutta mopojen virittelyyn ja kilvanajoon. Asuinpaikkakunnallani jokainen voi aamuisin ja iltaisin ajaa kilpaa mopojen kanssa. Poliisi ei tietoisesti lähde tekemään ratsiaa, koska siinä samalla voi kärytä omakin kullannuppu. Tästä lainminlyönnistä seuraa se, ettei kukaan pidä virittelyä pahana.

Nuoret ovat aina kiinnostuneita kokeilemaan kiellettyä hedelmää ja tuskin virittelyä koskaan saadaan loppumaan. Se miksi otan aiheen esille on seuraavanlainen. Taajamien välillä on kymmenenkilometrin mittainen kevyenliikenteen väylä. Aaamuisin väylällä liikkuvat koululaiset jalan ja pyöräillen. Samaa väylää suhaavat nämä viritetyt mopot. Pidän kummallisena sitä, ettei yhtään kolarointia ole vielä väylällä sattunut. Todonnäköisyys kuitenkin kasvaa kokoajan.

Olen usein seurannut autoni mittarista kuinka kovaa mopot kulkevat. Nopeimat ylittävät helposti 80 kilometrin tuntinopeuden. Keskustaajaman läheisyydessä autoilijoille tulee 60 kilometrin rajoitus. Siinä kohden mopot karkaavat taivaanrantaan. Usein nämä mopoilijat haluavat oikein kisailla autoilijoiden kanssa. Kokenut poliisi pystyy mopon äänestä jo kuulemaan millainen kisakone kullakin on. Laki on olemassa ja sitä pitäisi valvoa jo yleisen edun ja lainkuuliaisuuden takiakin.

Kokoomus on sitten aloittanut seuraavien eduskuntavaalien kampanjan. Orpo tomerana poikana kertoi, ettei maakuntavaaleista taida tulla mitään. Keskusta koplasi hallitysneuvotteluissa soten ja maakuntavaalit. Kun toinen osapuoli sanoo ettei toista tule, niin keskusta sitten kaatanee sotesopan. Kaikki haluavat saada jotakin hyötyä tästä sopasta. Sampo Terho yrittää känistä aina jotakin, mutta häntä ei enää kuuntelee kukaan. Terholla on edessään uuden työpaikan hankinta seuraavien vaalien jälkeen. Hillotolppa on nyt nähty.

Maakunnissa keskustan satraapit valavat vielä uskoa maakuntavaaleihin, vaikka jokainen näkee hankkeen mahdottomuuden. On todella vaikeata saada kepulaisia uskomaan siihen, että pienet maakunnat tulevat olemaan häviäjiä mikäli maakuntamalli toteutuisi. On toivotonta käydä keskustelua aiheesta, kun siihen on vain yksi puolueen antama totuus. Toivottavasti kesäkuun puoluekokoukset antavat tälle koplaukselle lopullisen niitin. Olisikin hyvä saada seuraavat vaalit jo tälle syksylle.

Ei maakuntavaaleja vaan eduskuntavaalit.

Avainsanat: mopojenvirittely, yleinenlainkuuliaisuushöltymässä, petteriorpo, sampoterhonhillotolppa

055 Piliksenajoa

Perjantai 2.3.2018 klo 18:42 - yrjöpoeka

Päivän uutinen on se, jolla hallituksen tuutulaulun voi aloittaa ja se on YLEn uusin kannatusmittaus. SDPn nousu mittauksen suurimmaksi aloittaa kokoomuksen kentässä pakkoliikkeen. Lepomäen ulostulo ei ollut enää sattumaa. Tällä ulostulolla herätettiin kenttä ja nyt kannatusmittaus oikein alleviivaa sen viestin. Kokoomuksella ei ole varaa maakuntauudistukselle ja keskustan vallalle. Mikäli sen haluaa, edessä voi olla pitkä oppositiotaival. Kokoomuksen maltillisempi siipi haluaa tehdä hallitustyötä SDPn kanssa ja nimenomaan pääministeripuolueena.

Viime eduskuntavaalien tulos oli samassa sarjassa jytkyjen kanssa ja oireilua uudenlaisesta vallanjaosta. Voisin heittää arvauksen kehiin, että nyt on lähdössä liikkeelle korjausliike. Vasemmistoliitto ei pystynyt nostamaan kannatustaan Li Anderssonin avulla. Liika vihreys söi kannatusta ja samaan aikaan SDP sai aikaa etsiä keinoja hallituksen kanssa kamppailemiseen. Se löytyi aktiivimallista. Rinteen ilmoitus siitä, että hänen johtamansa puolue tulevat poistamaan aktiivimallin toi kaivattua kasvua.

Nyt se tuottaa tulosta ja mikäli vatuloiva hallitus joutuu sote- ja maakuntamallin piilottamaan keskustan syvimpiin perunakellareihin ennen syksyä, SDP voittaa vaalit. Vaalit voivat olla myös sellainen jytky joka muistetaan. Hallitus on antanut nyt niin paljon aseita oppositiolle, että persujen jytky jää harmittomaksi tupsahdukseksi. Opposition sekavuus on nyt kanavoitumassa pelkästään SDPn käsiin ja se on hyvä asia. Nyt olemme nähneet mihin johtaa useiden pienpuolueiden sekavat koalitiot. Jyrki Katainen aloitti ja Sipilän hallitus antoi vatuloinnillaan sille kuoliniskun.

Mikäli kokoomus nyt kuoppaa hallituksen on mahdollista, että seuraava hallitus on kahden suuren puolueen hallitus. SDP ja kokoomus voisivat yhdessä tuoda jotakin rotia menneen maailman jakopolitiikan tilalle.

Sote on tullut itselleni tutuksi vuosien varrella. Luottamustehtävissä hyvin paljon ja nyt eläkeläisenä olen joutunut etsimään niitä paljon puhuttuja palveluja. Iäkkäämmät ihmiset kertoneet palvelujen kadonneen ja että lääkäreiltä ei saa herkästi lähetteitä ja palvelua, jos ei ole pää kainalossa tai jokin raaja irtipoikki. Kyllä ikä näköjään tuo hitautta hoitoonpääsyn suhteen. Sitten kun lopulta saa lähetteen ja pääsee palveluun, hoito on laadukasta. Hoitajat ja lääkärit tekevät varmasti hyvää työtä.

Kun olen jututtanut hoitoalan ihmisiä, niin suurin ongelma kaikessa on tuo jatkuva järjestelmien muokkaus kulloisenkin poliittisen järjestelmän haluamiin raameihin. Hoitojärjestelmissä olevat kokevat erittäin suurena rasitteena sen, etteivät he saa aikaa riittävästi suuren potilasmäärän asialliseksi hoitamiseksi. Kukaan ei varmasti enää uskalla edes arvioida, kuinka valtava määrä työaikaa on hukattu 2000-luvulla toimimattomien järjestelmien suunnittelemiseen.

Sote on ollut yhtä vatulointia ja jappasemista. Olisiko nyt aika päästää soten ammattilaiset tekemään omaa ammattityötään? Ensimmäiseksi he voisivat antaa Sipilälle ja Orpo pojalle lähetteen Puolangalle. Siellä on heille kaikkea. Jopa piliksen ajoa.

Avainsanat: ylenkannatusmittaus2.3.2018, sdpsuurinpuolue, anttirinne, aktiivimalli, piliksenajoapuolangalla

037 Paremmat palvelut

Keskiviikko 7.2.2018 klo 13:22 - yrjöpoeka

Otin 26.1 blogissani kantaa Kainuun seurakuntien hankkeeseen yhdistää seurakunnat ja tehostaa näin palvelujaan. Nyt seurattuani Kajaanin seurakunnan uutisointia hautausmaksujen korotuksista ja aikeista myös jatkossa maksattaa kaikesta, olen entistä epäilevämpi seurakuntien yhdistämiselle. Olen vuosien mittaan saanut kuulla usein erilaisten yhtymien edustajien puheita, kuinka palvelut paranevat voimien yhdistämisen jälkeen. Valitettavasti todellisuus on aina ollut se, että palvelut heikkenevät. Erityisesti ne heikkenevät reuna-alueilla.

Olen keskustellut useiden seurakuntien jäsenten kanssa ja kukaan ei kannata yhdistymistä. Seurakuntien johdossa olevat elävät jonkinlaisessa kokoomuslaisessa hurmiossa. Eripuolueiden edustajat ovat ilmeisesti lipsahtaneet samoille urille, koska sieltä ei ole ilmaantunut mitään poikkipuolista sanaa hankkeesta. Kuten aina tällaisessa suuressa hankkeessa, media on valjastettu kertomaan kansalaisille oikea totuus. Totuus on kuitenkin sellainen, että usea on kertonut lähtevänsä kirkosta lopullisesti. Miksi he maksaisivat tyhjästä, jos palvelut karkaavat ja uusia maksuja kehitellään syrjäalueiden asukkaille.

Ei tarvitse olla ennustaja kun sanoo, että heti yhdistymisen jälkeen näemme uutisen, joka kertoo juuri meidän palvelujemme olevan niitä kalliita. Siksi niitä on leikattava ja nostettava hintoja. Sanon tämän kokemuksesta, näin on aina tapahtunut. Ja valitsemamme henkilöt kertovat tämän tapahtuvan pakon edessä. Mitään pakkoa ei ole. On vain menty yhden totuuden perässä niin pitkälle, ettei enää nähdä kunniallista paluuta mahdolliseksi. Kannattaisi lukea satu keisarin uusista vaatteista iltaisin. Oikein ajatuksen kanssa. Saavatko mummot ja papat yhdistymisen jälkeen Näljängällä tai Hossassa paremmat palvelut?

Toinen parempaa palvelua muka tarjoava lähde on Yle Kajaanin toimitus. Aikoinaan Jura Tarvasmäki teki sellaista asiakaslähtöistä maakuntaradiota, josta ikääntyvät kainuulaiset tykkäsivät. Juran lähdettyä alkoi uusiaika. Toimittajat alkoivat keskenään räkättää aamusta iltaan ja kertoa navanalusjuttujaan. Aamunlehtien lukua ja sen toistamista kokopäivän. On se helppoa uutistoimittamista ja juontamista, kun luetaan radiossa toisten tekemiä juttuja ja kerrotaan toimittajien omia ajatuksia aiheesta. Ei enää kunnollista taustoittamista, ei enää puolueetonta toimittamista. Nyt toimittajien tärkein asia on kertoa omasta perheestään ja omista paskalla käynneistään.

Maakuntalehtemme Kainuun Sanomien mielipidepalstalle oli Ilmari Schepel kirjoittanut tänään aiheesta oikein hyvän jutun. Ainoa huono asia oli se, että hän pyyteli etukäteen toimittajilta anteeksi. Hän pyyteli anteeksi sitä, että hän oli pakotettu kirjoittamaan negatiivisen artikkelin Yle Kajaanin toiminnasta. Nän voi toimia vain suomalaisuuden ytimeen päässyt ihminen. Ilmari on oppinut. Hän pyytelee ensin anteeksi. Ei hyvää päivää! Yle Kajaanin lähetykset ovat pelkkää roskaa. Kuuntelen aamuisin Yleltä uutiset ja käännän hyvin nopeasti kanavaa musiikkipitoiselle puolelle.

Harri Nousiainen on sellainen toimittaja, että häntä kuuntelen usein Ouluradion lähetyksissä. Hänessä on vielä jäljellä vanhaa koulukuntaa. Hän arvostaa kuuntelijaa ja lähetys tehdään kuuntelijalle. Ei toimittajalle.

Avainsanat: kainuunseurakuntienyhteenliittyminen, palvelutparanevat, , keisarinuudetvaatteet, ylekaajaani, juratarvasaho, harrinousiainenyleoulu

011 Niskalaukaus

Keskiviikko 10.1.2018 klo 13:42 - yrjöpoeka

Ajattelin eilen illalla seurata toisenkin vaalikeskustelun. Se jäi aikomuksen asteelle. Kuuntelin ehdokkaan jutustelua päivän aikana useaan kertaan ja siinä oli annos liikaa. Kirjoitin eilen turhakkeista, mutta tämä ehdokas vei pohjan siltäkin. Ei häntä voi nimittää turhakkeeksi. Hän on pelkkä ”mestarin” Halla-ahon opetuslapsi.

Minä odotan presidentiltäni arvokkuutta ja kykyä ilmaista itsensä sivistyneesti. Tämä ehdokas, en viitsi lausua hänen nimeään, ei siihen pysty. Huolimatta siitä, että hän on todennäköisesti läpäissyt Suomen korkeatasoisen opettajakoulutuksen, hänen puhetapansa on keskenkasvuisen asteella. Puhuminen turvapaikanhakijoista loisina antaa hänestä kuvan sivistymättömänä moukkana. Suomessa oli takavuosina puhetta valelääkäreistä. Pahasti alan epäillä, että tässä on kyseessä valeopettaja. Sivistymättömyys on sillä tasolla.

Tätä kirjoittaessa kuuntelen YLEn Areenasta Oulussa radioitua vaalipanelia. Matti Vanhasesta on sanottu, että hän on väritön ja sen voi taas kerran hyvin allekirjoittaa. Puhumista kuunnellessakin itselleni tulee kuva harmaasta välinpitämättömästä miehestä. Mitähän sille pitäisi tehdä, että edes äänessä olisi jonkinlaista särmää? Jääpuikko johonkin? Paavo Väyrynen oli nyt kuunneltuna yllättävän väritön. Olisiko Sauli Niinistön paikalla olevalla karismalla asiaa. Paavo ei voi enää valehdella. Lakimies Niinistö pian ottaa kopin puheesta ja pyytää sen kirjallisena ja nauhoitukset YLEltä.

Eilisen perusteella arvioin Kyllösen raakileeksi ja naapurintyttömäiseksi. Sama linja jatkui. Iäkkäämmät äänestäjät arvostavat sivistystä, hillittyä puhetta ja karismaa. Tätä he odottavat valittavalta presidentiltä. Vaalikiertueella voi tietysti puhua mitä sylki suuhun tuo. Äänestyskopissa punainen viiva vedetään sen ehdokkaan kohdalle, jolla sitä on. Vaikka vihreät ovat kaiken elollisen vastustajia ja haluavat estää ihmisten elämän pallolla, heidän ehdokkaansa Pekka Haavisto osaa esiintyä vaalipaneleissa. Ei siis ihme, että hän menestyi viime kerralla.

Nyt kuultuna hänessä oli kuitenkin melkoinen ripaus oppimestarimaisuutta. Minä tiedän metodilla. Alentuvalla äänellä sanottuna. Ville Niinistöltä opittua. Muut ehdokkaat eivät ansaitse edes mainintaa. No, annettakoon SDPn ehdokkaalle hyvästä tuloksesta. Hän pystyy Paavo Lipposen viimevaalien äänisaalista huonompaan tulokseen. Kutakuinkin ehdokkailla ei ole minkäänlaista iskua. Heillä on antautumismieliala päällä. He tietävät ekakierroksen tuloksen ja valmistautuvat jo eduskuntavaaleihin.  Olisi pikkuisen enemmän särmää, niin näiden sivistymättömien suullisesta ilmaisuista saataisiin monta hyvää otsikkoa iltapäivälehtiin. Muustakin kuin Hakkaraisen toilailuista.

Särmää ja jääpuikkoja odotellessa voimme kuunnella vaikka niskalaukausta.

Avainsanat: yleareenavaalikeskusteluoulu, laurahuhtasaarihallaahonopetuslapsi, presidenttisauliniinistö, pekkahaavisto, trioniskalaukaus

209 Hellan ja nyrkin välistä identiteetti kriisin tuottajiksi

Torstai 2.11.2017 klo 8:59 - yrjöpoeka

YLE on taas tehnyt kannatusmittauksen ja sen tulos näyttää juuri siltä, miltä minulle jutelleet ihmiset ovat kertoneet kuluneiden viikkojen aikana. Vanhat puolueet porskuttavat, kun harharetkillään masentuneet palailevat takaisin. Vanhoihin puolueisiin pettyneet yrittivät muuttaa maailmaa ja hetkeksi siinä onnistuivat. Seurasi rajuja muutoksia eri puolueiden kannatuksissa. Vihreiden rynnistys gallupeissa oli minun mielestäni viimeinen raju muutos. Nyt sen nousu on katkennut ja vanhat puolueet siirtyvät takaisin vallankahvaan myös gallupeissa.

Olen itse ja kaverini ovat olleet koko syksyn sitä mieltä, että persut putoavat vielä mutasarjaan. Ei yhdenasian ajamisella suomalainen äänestäjä ole hurmattavissa. Tänään pitää olla ajatuksia huomisen sotesta. SOTE on juuri nyt suurennuslasin alla ja se koskettaa kaikkia suomalaisia. Kaikkia maassa asuvia, ulkomaalaiset mukaan lukien. Suomalaiset ovat huomanneet ettei maahantulleet ole tuhonneet vielä suomalaista elämänmuotoa. Usea heihin tutustunut on huomannut heidän olevan aivan tavallisia ihmisiä.

Silti suomalainen elämänmuoto näyttää olevan uhattuna. Ei ulkomaalaisten turvapaikanhakijoiden, ei pakolaisten, eikä pienten vihreitten miesten takia. Siihen ovat syyllisiä kaiken neutraaliksi mössöksi muuttavat suomalaiset naiset. Päästyään johonkin johtavaan tehtävään heidän oma suomalainen aivotoimintansa lakkaa ja he alkavat suoltaa jokaiselle mieliksi olevaa mössöä. Paljon on puhuttu siitä, että koulujen joulujuhlista luovuttaisiin ulkomaalaisten takia. Ei siksi, vaan sen takia, ettei varmasti loukattaisi ketään ulkomaalaista. Nämä maailmoja syleilevät tantat tuhoavat suomalaisten omat perinteet.

Uusin uutinen aiheesta, muttei varmasti viimeinen, on uutinen Helsingistä. Siellä apulaispormestari Pia Pakarisen (kok) johdolla ollaan osassa päiväkodeista luopumassa isänpäivän vietosta. Ilmeisesti ensikeväänä sama tantta ilmoittaa lopettavansa äitienpäivän vieton. Tantan avustajan ilmoituksen mukaan isänpäivän vietolla ei haluta loukata niitä, joilla on joko kaksi äitiä tai isää, tai ei isää ollenkaan. Kaikilla on isä, vaikka nykytekniikalla siemenet olisi laitettu lääkärin toimesta naisen kohtuun. Aina on joku luovuttanut siemenen. Täältä katsoen näyttää siltä, että tämä maailmoja syleilevä ajatus, olla loukkaamatta ketään, on muuttanut naisten ajattelukyvyn.

Suomalaiset ovat tunnettuja siitä, että he haluavat aina ensimmäiseksi tietää, mitä muut ajattelevat meistä. Itse en ole koskaan edes ajatellut asiaa, enkä miettinyt mitä muut ajattelevat minusta. Kyllä tuo ajattelu on syntynyt epävarmojen ihmisten mielissä. Siitä näyttävät kärsivän erityisesti hellan ja nyrkin äärestä muuttaneet naiset. He ovat epävarmoja itsestään ja haluavat siirtää sen kaikkiin suomalaisiin. Suomessa puuhataan neutraaleja ilmaisuja, ei olisi enää miehiä ja naisia, olisi vain henkilöitä. Ei tyttöjä, ei poikia.

Apulaispormestarin ajatusten syövereissä avustajien auttamana on nyt syntynyt ajatus isänpäivästä. Se muuttaisiin läheisenpäiväksi. Tekisi mieli sanoa pikku perkeleitä noista älynväläyksistä. Jätän sanomatta. Tunnen suurta myötähäpeää lukiessani tuollaista paskaa. Sitä tuollaiset ajatukset oikeasti ovat. Demokratiassa pitäisi elää enemmistön ajatusten ja päätösten mukaan. Sitä ajatusta ja suomalaisuutta syövät oman maan kansalaiset. Minä antaisin heille menolipun Afganistaniin. Ilman paluuoikeutta.

Siellä voisi suomalaisuus ja demokratia pikkuhiljaa kirkastua.

Avainsanat: ylenkannatusmittausyllättää, perussuomalaistenkannatusromahti, suomalaisillaidentiteettikriisi, apulaispormestaripiapakarinen, isänpäivänhautajaisethelsinginpäiväkodeissa, kysytäännorsultamitämieltäonsuomalaisista, menolippuafganistaniin

157 Katharsis

Torstai 10.8.2017 klo 18:59 - yrjöpoeka

Näin voisi etukäteen ilmaista tämän illan urheilutarjonnan suomalaisten osalta. Seurasin eilen illalla naisten 3000-esteitä ja moukarinheittoa. Itse olen ollut skeptinen yhdenkään urheilijan lähettämiseksi MM-kisoihin. Jokainen lähtenyt on jo etukäteen hävinnyt. Heidän tuloksensa eivät vastaa maailman huippujen tuloksia. Saavutettujen tulosten tulisi olla tältä vuodelta ja hyvin lähellä muiden huippujen tekemiä tuloksia. Vain näin heillä olisi edes teoreettinen mahdollisuus kamppailla voitosta.

3000-esteitä juossut Camilla ei ole päässyt lähellekään maailman kärkeä ja siksi odotin, millä selityksillä häviö kuitataan. Selostajat yrittivät parhaansa mukaan kertoa kuinka kaunis on askel ja kuinka hänen lantionsa kulma on optimaalinen. Kun kärki lähti kunnon laukalle peli oli heti menetetty. Selostajaparat yrittivät vielä hehkuttaa, ettei pidä lähteä moiseen vauhtiin. Camillan pitää juosta oma juoksunsa, tämähän on meille katsojille jo tuttua kauraa. Eli tappio tunnustetaan.

Viimeiseltä vesiesteeltä näytettiin kuva jossa juoksija äkisti irvisteli. Maaliin tultuaan oli selitys jo valmiina ja katsojien ymmärrystä yritettiin sumuttaa. Mikäli hän olisi alussa saanut kolhun, olisivat selostajaparat sen toki huomanneet. Nyt jokainen peittää silmänsä siltä, ettei juoksijalla ollut mitään mahdollisuuksia tuossa vauhdissa. Sen minä näin ja niin moni muukin. Kierroksella häviämiselle ei tarvita koottuja selityksiä.

Moukarinheitossa oli alusta alkaen selvää, ettei suomalaisella ollut mitään jakoa. Mies joka ei ollut heittänyt kolmeen viikkoon kuin kolme kertaa, ei voi voittaa. Kun hän ei osallistunut Suomen omiin mestaruuskisoihin, oli se minusta paljon puhuvaa. On jonkinlainen kummallinen tilanne siinä, että nämä huonosti Suomea puhuvat voivat laistaa kotimaan tärkeimmät kisat. Ei yleisurheilun mahtimaassa USA:ssa tulisi tällainen kysymykseenkään. Jos olet kunnossa, sinun on se näytettävä ennen lähtöä. Se on oikea malli.

Tänään me sitten puhdistaudumme kunnolla ja joudumme joukkopsykoosiin keihäänheiton kohdalla. Suoritamme puhdistautumisriitin ja uskottelemme, että kunnossa ollessaan Pitkämäki olisi voinut voittaa. Tällä urheiluselostajat lyövät lisää sumua silmiimme ja me olemme uskovinamme. Keihäänheitto ei ole enää pitkään aikaan ollut suomalaisten bravuuri-laji.

Muuallakin on hyvin pikaisesti opittu heittämään ja siellä oikeasti heitetään. Suomalaiset esiintyvät naistenlehtien ja muiden viikkolehtien palstoilla misukoiden klainalossa. Ulkomaan elävät harjoittelevat silloin arkisesti ja paljon. Ei ole ihme, että suomalaiset rypevät itsesäälissä. Uskottelemme urheilijoiden harjoittelevan. Ei suinkaan. He lomailevat etelän auringossa useiden viikkojen putkissa. Sieltä he antavat hyvin ruskettuneina naisten lehdille voimaa uhkuvia haastatteluja.

Kun kisat oikeasti ovat edessä, aletaan kehitellä vammateorioita. Minkä ihmeen takia he ovat kisoissa, jos ovat tunteneet itsensä vammaisiksi? Taitaa paremminkin olla niin, että huonosti harjoitellut tunnistaa oikeat urheilijat. En edes jaksa luetella kaikkia niitä urheilijoita, joita kisoissa on vilissyt. Täysin tuntematonta sakkia ja se kertoo tasosta hyvin paljon.

Haluamatta takahikiää loukata sanon, että muuttakaa sinne. Siellä olette julkkuja.

Avainsanat: katharsis, yleisurheilunmmkisat, keisarillaeiolevaatteita, takahikiäontherock

156 Kielenkäyttö Suomi100 vuotena

Keskiviikko 9.8.2017 klo 17:09 - yrjöpoeka

Olen aina ollut siinä uskossa, että Suomen Yleisradion toimittajat osaavat Suomen kielen ja käyttävät sitä erittäin huolitellusti. Näin oli aikoinaan, valitettavasti ei enää. Ennen TV-toimittajat puhuivat äänekkäästi hyvästä kielenkäytöstä ja samolla linjoilla olivat myös urheilutoimittajat. Radiota kuunnellessa kuuli toimittajilta erittäin puhdasta ja hallittua kielenkäyttöä. Alatyylisiä heittoja ei ennen edes ajateltu esitettävän radiossa ja televisiossa.

Kun tänään avaan radion ja oman maakuntaradion kanavan, vaivun saman tien epätoivoon. Siellä toimittajapari lukee muiden uutislähteiden toimittamia uutisia eri lehdistä ja niistä he sitten jaarittelevat kokopäivän. Väliin nauraa räkätetään ja kerrotaan muka vitsejä. Erityisesti muutamilla naistoimittajilla vilisevät puolituhmuudet jatkuvalla syötöllä. Muutaman sekunnin kuluttua joudun vaihtamaan eri asemille, koska en minä paskaa jaksa kuunnella. Kaiken lisäksi eduskunta on säätänyt lain, että tästä paskansyötöstä on jokaisen maksettava veroa.

Juuri tämän veroluonteisen maksun tultua voimaan kielenkäyttö ryöstäytyi täysin. Nielemistä, niiskuttelua, mutkuttelua ja niinkuttelua riittää. Radio- ja tv-toinittajien koulutus on ilmeiseti lopetettu ja jostakin räkälästä revitään sen hetkinen selvin toimittajan penkille. Jälki on sen mukaista. Kun sosiaalisessa mediassa aina silloin tällöin nousee keskustelu juuri tästä kielellisestä huonoudesta, radion esimies kuittaa sen lyhyesti: Tätä ihmiset haluavat kuunnella. Puhuu kyllä täyttä potaskaa.

Tänään lukiessani lehtien nettisivuja törmään jatkuvasti toimittajien käyttämään v-alkuiseen sanaan. Sitä käytetään huolettomasta, ilmeisesti vahvistamaan sanonnan kansanomaisuutta. Juuri tänään luin Iltalehden Mika Koskisen Näkökulma artikkelia. Kuin alleviivauksena aivan viimeiseen lauseeseen oli liitettävä V-alkuinen sana. Muutoin artikkeli oli täyttä asiaa.

Se minua tässä kielellisessä puolessa riepoo, että samat toimittajat ripittävät sosiaalisen median kirjoittajia huonosta Suomen kielestä. Toki siellä on sitäkin, mutta sitä suuremmalla syyllä toimittajien tulisi vaalia huolellista kielenkäyttöä. Esimerkkinä ja mallina vähemmän kouluja käyneille, kuten allekirjoittaneelle.

Suomi100 juhlavuoden aikana olisi syytä oikein alleviivata kielen huolellinen käyttö. Itsenäisyyden juhlavuoteen kuuluisi se, että jokainen julkisesti kirjoittava ja puhuva toimittaja, tai sitten muu esiintyjä, keskittyisi huolelliseen kieleen ja ääntämiseen. Suomen kieli on sen arvoinen. Toimitusten esimiesten kuuluisi valvoa huolellista artikulaatiota, kielen puhtautta ja potkia räävittömät alapäähuumoria viljelevät pellolle lannanluontiin.

Suomi100 ja Suomen kieli, siitä syntyy juhlamieli.

Avainsanat: suomenyleisradio, huolimatonkieliantaakuvanepäpätevistäihmisistä, kielikellokielenhuollontiedotuslehti, suomenkieli, suomi100juhlavuosi

Vanhemmat kirjoitukset »